Kirjoitin viitisentoista vuotta sitten Uskontojen uhrien
tuki ry:n mUUTos-lehteen artikkelin uskonnollisesta yhteisöstä nimeltä Sahaja
Yoga. Artikkeli julkaistiin pian myös UUT:n nettisivuilla. Vähän aikaa sitten
sain sähköpostia sahaja-joogilta, joka toivoi minun vetävän artikkelin pois
netistä. Välillemme syntyi mielenkiintoinen sähköpostien vaihto, mikä sai minut
pohtimaan sitä, pitäisikö kirjoittaa lisää, palata muistoihini.
Yritin aikoinani kirjoittaa Sahaja Yogasta mahdollisimman
neutraalin kuvauksen, mutta tuoda kuitenkin vahvasti esiin sellaisia asioita,
joita liike ei ulkopuolisille mielellään paljasta. En halunnut kirjoittaa omaa
tarinaani. Olin ihan liian hajalla.
Minua sähköpostitse lähestynyt sahaja-joogi vaikutti
epätietoiselta siitä, että on olemassa liikkeestä lähteneitä, kokemuksistaan
haavoilla olevia ihmisiä. Halusi nimiä ja yhteystietoja. Ehdotti sovittelua.
Kieltäydyin.
Koska pidän yhteyttä vain pariin entiseen sahaja-joogiin, en
luonnollisestikaan edes tiedä kovin monen osoitetta. Joskus sattumalta olen
törmännyt joihinkin muihin entisiin jäseniin. Muutamat minulle tuntemattomat ex-jäsenet
ovat ottaneet vuosien saatossa yhteyttä UUT:n kautta. Mitään entisten
sahaja-joogien kerhoa ei ole.
Kokemuksistaan hajalla olevia kuitenkin on. Tunnen muutamia.
Itsekin olen ollut hajalla. Voi olla, että jossakin on joitakuita, jotka ovat
hajalla ihan hiljaa.
Kun itse olin Sahaja Yogassa, omassa yhteisössä ei yleensä
kyetty näkemään vikaa. Yhteisön toiminnan ja dynamiikan ei uskottu aiheuttavan
minkäänlaisia ongelmia. Ongelmat olivat aina jotenkin niistä kärsivän oma syy
ja osoitus siitä, että hän on ”negatiivinen”. Liikkeen totuuksien epäileminen
merkitsi, että epäilijä on ”negatiivinen”. Liikkeeseen kohdistunut kritiikki
oli osoitus siitä, että kritisoija on ”negatiivinen”. Sairaus oli osoitus
siitä, että sairastaja on ”negatiivinen”. Tällaisessa ilmapiirissä on vaikeaa
kertoa olevansa masentunut, ahdistunut ja heikoilla. On vaikea puhua
epäilyksistään, tunteistaan tai ajatuksistaan, jotka ovat ristiriidassa
liikkeen tarjoileman totuuden kanssa. Ajatuksiaan ja mielialojaan ehkä itsekin
häpeää.
Artikkelini poistoa pyytänyt sahaja-joogi kirjoitti, että
liikkeessä on nykyään paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita sovintoon ja
yhteisymmärrykseen entisten jäsenten kanssa. Myönsi tosin, että jotkut
sahaja-joogit, joitten kanssa ex-jäsenillä olisi soviteltavaa, eivät välttämättä
halua itse minkäänlaista sovittelua.
Jäin miettimään, minkälaista sopimista tai sovittelua Sahaja
Yogassa ajetaan takaa. Onko motivaationa oikeasti auttaa ihmisiä, jotka ovat
saaneet haavoja? Vai onko kaiken takana kuitenkin vain Sahaja Yogan imagon kiillottaminen
ja mahdollisten kriittisten äänten vaimentaminen?
Itse en missään nimessä haluaisi käsitellä traumaattisia
kokemuksiani ryhmässä, jonka parissa kyseiset kokemukset ovat syntyneet,
tietämättömänä siitä, haluaako siellä kukaan aidosti kuulla ja ymmärtää. Etenkin
kun ryhmän uskomuksiin kuuluu sellaisia asioita, jotka syövät ymmärrykseltä
pohjaa.
Voin kuitenkin auttaa avoimuutta ja asioitten nostamista
pöydälle kertomalla oman tarinani. Kenties se rohkaisee joitakuita muita joskus
kertomaan omansa. Kenties asioitten muistaminen ja jakaminen auttaa myös minua
itseäni. Kenties sillä on jotain muutakin merkitystä. Ehkä se auttaa myös
sahaja-joogeja. Janne Villa kirjoitti kirjassaan Hengellinen väkivalta osuvasti: ”Kaikissa yhteisöissä on varjonsa.
Jos varjoa ei tunnista ja näkee peilissä vain ihanteen sävyttämän kuvan, ei voi
myöskään aidosti ja pakottomasti iloita omasta hengellisestä perinnöstään.”
Ryhdyin miettimään omaa historiaani Sahaja Yogassa. En välttämättä
muista kaikkien tapahtumien tarkkoja yksityiskohtia tai ajankohtia. Tarinani
sisältää kuitenkin muistojani ja kokemuksiani. Löysin myös muutaman vanhan
päiväkirjani, joista sain tukea. Tarinassa esiintyvien ihmisten nimet on
yleensä muutettu.
***
Kaikki alkoi kevättalvella vuonna 1992. Olin täyttänyt
kaksikymmentä. Olin viettänyt pari kuukautta rinkkamatkaillen yksinäni Intiassa
ja kokenut valtavan mullistuksen maailmankuvassani. Olin löytänyt
hengellisyyden, päättänyt omistautua korkeammille ihanteille, vieraillut
ashrameissa ja temppeleissä, ryhtynyt meditoimaan, käynyt syvällisiä
keskusteluja guruista, joogasta, Jumalasta.
Paluu Suomeen oli ollut masentava. Ei talven kylmyys eikä
pimeys minua masentanut, ei harmaa maisema, vaan materialismi ja
itsekeskeisyys. Kohtasin sitä joka paikassa, perheestäni alkaen. Avara
todellisuus, jossa olin elänyt Intiassa, oli todellakin jäänyt Intiaan ja
minusta tuntui, että törmäsin henkiseen kiviseinään ihmisten kanssa
kommunikoidessani.
Oli Suomessa tietenkin mm. uskovaisia kristittyjä, joiden
maailmankuvan arvelin olevan lähempänä omaani. Olin kohdannut suomalaisia
lähetystyöntekijöitä paluumatkallani Intiasta Suomeen. Yksi heistä oli kertonut
rukoilevansa puolestani, että pääsisin oikealle tielle, pois pahan vallasta.
Kristittynä oleminen tarkoitti hänelle sitä, että muut uskonnot ovat eksytystä,
hindujumalat ovat paholaisia, Buddha on paha, vain oma uskonto on oikea. Minua
loukkasi, että hän mitätöi kommenteillaan omat hengelliset kokemukseni, samaten
miljoonien muitten kokemukset. Tällaisen uskonnollisuuden piiristä en kerta
kaikkiaan voisi löytää henkistä kotiani.
Olin melko masentunut ja tunsin olevani henkisesti aika
yksin. Harkitsin Intiaan palaamista.
Eräänä päivänä tapahtui kuitenkin jotakin mullistavaa. Menin
kahvilaan ja harhailin teekupposeni kanssa etsien istumapaikkaa. Päädyin
pöytään, jonka vieressä istui joku mielestäni vähän tylsän näköinen mies.
Yhtäkkiä mies kaivoi laukustaan esille papereita, alkoi järjestää niitä, ja
näin papereissa intialaisen naisen kuvan. Tunnistin naisen guruksi, jonka
seuraajia olin tavannut Delhin kirjamessuilla: Shri Mataji Nirmala Devi! Olin
yrittänyt osallistua tämän gurun seuraajien meditaatioonkin jossakin päin
Delhiä, mutta en ollut löytänyt perille, tai meditaatiota ei ollutkaan
järjestetty. Joka tapauksessa minusta tuntui kuin pala aurinkoista Intiaa olisi
hypännyt keskelle harmaata suomalaista todellisuuttani, ja siirryin heti
lähemmäs miestä kysymään lisää kuvasta. Pari päivää tämän jälkeen istuinkin
Kampin palvelutalossa meditoimassa, tai ”saamassa itse-oivallukseni”, kuten
ensimmäistä Sahaja Yoga -meditaatiota liikkeessä kutsuttiin. Mieskin, Pietu –
yksi vanhimpia suomalaisia sahaja-joogeja – paljastui vähemmän tylsäksi.
Meditaatiotilaisuuden jälkeen juttelin muiden osallistujien
kanssa ja päädyin vielä iltateelle ja vierailulle heidän ashramiinsa. Olin
todella innoissani. Lopultakin olin tavannut ihmisiä, jotka olivat
kiinnostuneita samoista asioista kuin minä ja jotka kulkivat henkistä polkua
ihan täysillä. Minuun teki suuren vaikutuksen se, että nämä ihmiset puhuivat
kaikkien uskontojen olevan saman elämänpuun oksia ja opettavan pohjimmiltaan samoja
asioita. Ihan niin kuin itsekin ajattelin! Sain Shri Matajin valokuvan, joka
tukisi minua meditaatiossani. Päätin alkaa harjoittaa Sahaja Yogaa. Meditoin
joka aamu kuvan edessä ja iltaisin tein negatiivisuuksia poistavan jalkakylvyn:
jalat suolavedessä tuijotin Shri Matajin kuvaa. Kävin joka viikko Kampin
palvelutalon julkisessa meditaatiotilaisuudessa eli proggiksessa ja lisäksi
vähän edistyneemmille tarkoitetussa tilaisuudessa ashramissa.
Jonkin ajan kuluttua sain kutsun myös pujaan, rituaaliin,
jossa palvotaan Shri Matajia. Puja pidettiin pääkaupunkiseudun toisessa
ashramissa, espoolaisessa omakotitalossa. Minulle kerrottiin, että puja olisi
vahvasti hienorakennetta puhdistava kokemus. Jotkut joogit olivat ensimmäisen
pujansa jälkeen todella huonovointisia. Intialaisiin vaatteisiin pukeutuneina
koristelimme alttarin, maalasimme Shri Matajin jalkoja esittävään kuvaan
koristeita, asettelimme paikoilleen puja-välineet, hedelmät, suitsukkeet ja
muut. Ja palvoimme, ja lauloimme, ja meditoimme. Kumarsimme Shri Matajille,
hänen jaloilleen, ja lopuksi joimme amrutia, jumalaista nektaria, joka
valmistettiin kaatamalla gheetä (kirkastettua voita), maitoa, jugurttia,
hunajaa ja sokeria Shri Matajin jaloille. Tai tässä tapauksessa jalkoja
esittävälle valokuvalle.
Elämäni muuttui vähitellen täysin. Omien päivittäisten
meditaatioitteni ja kahden jokaviikkoisen yhteismeditaation lisäksi vietin
aikaa muiden sahaja-joogien kanssa, lauantai-iltaisin kokoonnuimme ashramiin
laulamaan bhajaneita, hengellisiä intialaisia lauluja, sunnuntaisin oli yleensä
puja. Luin Sahaja Yogan opetusmonisteita ja lehtiä ja kuuntelin Shri Matajin puheita
nauhalta. Elämäni täyttyi Shri Matajin valokuvista.
Minulla oli poikaystävä Sahaja Yogaan tullessani. Olin pian
ristiriitaisissa tunnelmissa. Poikaystäväni ei oikein ymmärtänyt uutta
henkisyyttäni, ei innostunut Sahaja Yogasta ja joskus naureskeli jollekin
guruni sanomiselle. En nähnyt suhteessa enää mitään säilyttämisen arvoista.
Poikaystävä vain veti minua takaisin maailmaan ja elämään, josta olin astumassa
kokonaan pois. Jätin hänet suurempia selittelemättä. Omistautuisin henkiselle
tielle täysillä, halusin olla puhdas ja vapaa.
Olin joogien puheista ja opetuksista ymmärtänyt, että Sahaja
Yogassa ei oikein katsottu hyvällä seurustelua tai seksiä ennen avioliittoa. Yksi
hienoimmista asioista henkiselle kasvulle olisi päästä järjestettyyn
avioliittoon. Nuoret naiset puhuivat tästä melko paljon, miettivät mistä maasta
tuleva puoliso olisi. Ajateltiin, että kun kaksi ihmistä valitsee toisensa
itse, heitä pitää yhdessä kuollut henki, tai kuten me sitä kutsuimme: bhuutti.
Shri Matajikin oli jossakin puheessaan sanonut, että ”The bhoot of falling in
love must be given up!” Sahaja Yogan järjestämässä avioliitossa puolisoita
yhdessä pitävä voima taas oli Shri Mataji, Jumala. Puoliso ei olisi oman pienen
egomme, vaan Jumalan valitsema, juuri itselle sopiva ja omaa henkistä kasvua
tukeva.
Välit entisiin, Sahaja Yogan ulkopuolisiin ystäviini
väljähtyivät tai katkesivat hiljaisesti kokonaan. Alussa vietin aikaani myös
entisten ystävieni kanssa, mutta välillemme kasvoi etäisyys. Opin Sahaja
Yogassa, etten saisi katsoa silmiin ei-joogeja. Silmien kautta tulee
negatiivisuuksia, ja ulkopuoliset olivat täynnä niitä. Ei olisi hyvä koskea
muita ihmisiä. Alussa kertoilin ystävilleni kaikenlaista Sahaja Yogasta, mutta
pian minua neuvottiin pitämään monia asioita omana tietonani. Piti olla
”normaali”. Normaalina oleminen tarkoitti mm. sitä, että peittää ajatuksensa ja
uskomuksensa, jotka ulkopuolisten mielestä vaikuttaisivat oudoilta. Sahaja
Yogasta kannatti kertoa vain helposti sulatettavia asioita.
Opin, että sahaja-joogina olin Shri Matajin eli Jumalan instrumentti,
joka puhdistaa ja parantaa maailmaa pelkällä olemassaolollaan. Tämä
instrumentti täytyi pitää puhtaana. Muita uskonnollisia yhteisöjä olisi hyvä
välttää. Niissä saattoi olla paljon negatiivisuuksia ja kuolleita henkiä.
Energiahoidot,
healing, selvänäkijät, kaikki tällainen oli vaarallista. Hathajooga sekoittaisi
ihmisen energiakanavat. Kuulin varoittavan esimerkin, kuinka yhtä joogia oli
jouduttu puhdistamaan pitkään hänen käytyään buddhalaisessa tilaisuudessa ja saatuaan hienorakenteensa kiusaksi siellä liikkuneita kuolleita henkiä: ”Se
pyöri pitkin huonetta ja sieltä tuli kissat ja koiratkin ulos.” Tämä oli pelottavaa;
en todellakaan haluaisi kokea mitään vastaavaa.
Joku joogisiskoista opetti minulle, että keittiö on naisten
paikka. Miesten ja naisten roolit olivat erilaiset. Nainen edustaa Lakshmia,
ruoan antajaa ja vaurauden jumalatarta. Nainen on myös Shakti, tekijä, kun mies
on Shiva, todistaja. Naureskeltiin, että tässä asiassa oltiin ennen fanaattisia.
Silloin naiset olivat ashramissa tehneet kaikki taloustyöt ja silittäneet
joogiveljiensä vaatteetkin, kun miehet olivat istuskelleet sohvalla ja
keskustelleet.
Kotitöihin sovelletun toimivan Shaktin ja todistavan Shivan
asetelmasta huolimatta naiset kuitenkin edustivat passiivista, vasempaan
puoleen liittyvää energiaa, kun taas miehet olivat dynaamisia ja aktiivisia,
edustivat oikeaa puolta. Intialaiset naiset ymmärsivät oman voimansa shaktina, olivat
kodin henki ja sydän, mutta vetäytyivät taustalle ja antoivat miesten loistaa
julkisessa tilassa. Me länsimaiset naiset olimme liian itsenäisiä ja
dominoivia, liian ”oikealla”. Meidän pitäisi tulla enemmän ”vasemmalle”, olla
passiivisempia ja naisellisempia. Silloin miehetkin voisivat ottaa oman
todellisen voimansa paremmin käyttöön.
Pukeutumistyylini muuttui. Aloin ostella naisellisempia ja
myös ”normaalimpia”, konservatiivisempia vaatteita, joita Sahaja Yogassa suosittiin.
Kangashousuni, farkkuni, maiharini ja rispaantunut kirppisvillapaitani
vaihtuivat pitkiin hameisiin ja siisteihin neuleisiin. Kasvatin pitkää tukkaa. Olin
mieltänyt itseni jotenkin androgyyniksi olennoksi ja halunnut toimia yksilönä
ja ihmisenä sukupuoleni edustamisen sijaan, mutta nyt halusin olla oikea
nainen.
Olin ollut hyvin kiinnostunut henkisistä asioista ja lukenut
monenlaisia kirjoja. Tällainen ei luonnollisestikaan enää käynyt päinsä. Minun
piti myös puhdistaa itsestäni negatiivisuuksia, joita olin saanut kirjoista ja
vierailuista ”väärien gurujen” luona. Monia guruja, joitten ajatteluun olin
tutustunut, pidettiin demoneita. Olin vahingoittanut hienorakennettani
tutustumalla heidän ajatuksiinsa ja jopa osallistumalla joihinkin
meditaatioihin. Puhdistautumistapoja oli monia. Harrastimme mm. paperin
polttoa, jossa demonisen gurun nimi kirjoitettiin paperille ja poltettiin,
shoebeattausta, jossa gurun nimi kirjoitettiin maahan ja hakattiin sitä
kengällä. Monia vääriä guruja vastaan oli tuhomantroja, joita lauloimme.
Näitten rituaalien myötä tunsin sekä vapautuvani menneestä että myös jollain
lailla mitätöiväni hengelliset kokemukset, joita minulla oli ollut ennen Sahaja
Yogaa. Tuntui ensin pahalta laulaa tuhomantraa gurulle, jonka ashramissa olin
kokenut voimakkaan hengellisen heräämisen. Uskoin kuitenkin, että kaikki olisi
parhaakseni. Olin astunut Sahaja Yogan tielle ja luopuisin omasta pienestä
egostani, omista mielen tason käsityksistäni. Uskoin Shri Matajin tietävän
paremmin. Antauduin hänelle, Pyhälle Äidilleni.
Poltin ehkä hyllymetrin verran omistamaani epäilyttävää
kirjallisuutta. Väärien gurujen ja henkisten suuntausten lisäksi muustakin
menneisyyteen liittyvästä negatiivisuudesta piti päästä eroon. Poltin vanhat
päiväkirjani ja paljon valokuvia. Lapsuuden unilelua en kuitenkaan polttanut,
vaikka sitä suositeltiin. Olisi tuntunut liian pahalta tuhota äitini ompelema
virttynyt kenguru, joka muistutti minua ainoastaan rakkaudesta ja lämmöstä.
Sain listan oikeanlaisesta kirjallisuudesta ja taiteesta,
jota olisi hyvä harrastaa.
Minua kehotettiin pyytämään suojelusenkeliänikin poistumaan.
Me olimme nyt Shri Matajin lapsia ja hänen suojeluksessaan. Emme tarvitsisi
enää edes omaa enkeliämme.
***
Moni saattaa ihmetellä, mikä sai minut jäämään Sahaja
Yogaan. Miksi parikymppinen nainen, joka oli määritellyt itsensä mm.
feministiksi ja biseksuaaliksi, jäi yhteisöön, jonka arvot vaikuttivat
konservatiivisilta ja patriarkaalisilta? Miten nuori, joka ei ollut tyhmä, nieli
lähes pureskelematta kaiken?
Ei minulla ole siihen mitään yksiselitteistä vastausta.
Samankaltaisen kysymyksen voisi toki esittää monien, monien muidenkin kohdalla.
Voin kuitenkin vain pohtia, miksi MINÄ jäin.
Yksi syy oli varmasti valtava haluni ”toteuttaa Jumalan
tahtoa”. Olin saanut upeita kokemuksia Sahaja Yoga -meditaatiosta ja sen
vaikutuksista ja otin tämän todisteena siitä, että Sahaja Yoga on totta ja
oikeassa. Koin syvää iloa ja rauhaa. Minun kuului olla siellä, sanoi pieni,
länsimainen ja ehdollistunut mieleni mitä sanoikaan. Tunsin käsissäni,
päälaellani ja sisälläni viileän tuulen, jonka opetettiin olevan todiste Shri
Matajin jumaluudesta.
Koin löytäneeni tarkoituksen ja selityksen kaikelle. Tuntui
kuin hajallaan olleet palapelin palat olisivat napsahtaneet paikoilleen. Olin
ollut hirveän huolissani maapallon tilasta ja ekologisista ongelmista ja
masentunut siitä, että en kyennyt vaikuttamaan juuri mihinkään. Sahaja Yogassa
uskoimme, että meditaatiomme, värähtelymme ja pyyntömme vaikuttavat näihinkin
asioihin. Nyt tein koko ajan työtä planeettamme hyväksi!
Sahaja Yogassa oli asioita, jotka tuntuivat hyvältä. Koin
sellaista yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä, jota en ollut koskaan aikaisemmin
kokenut. Vaikka toimimmekin myös ulkomaailmassa, kävimme töissä tai opiskelimme
ja olimme ”normaaleja”, muodostimme oman eristäytyneen ja tiiviin joukon. Yksi
joogeista kiteytti: ”Ero sahaja-joogin ja tavallisen ihmisen välillä on kuin
ero enkelin ja koiran välillä.” Itse en mieltänyt eroa näin jyrkäksi, mutta
totta kai olimme erilaisia kuin muu ihmiskunta. Me olimme hienorakenteeltamme
valaistuneita Shri Matajin instrumentteja, muut eivät olleet. Tällainen asenne
loitonsi meitä tietenkin muusta maailmasta, mutta lähensi meitä toisiimme.
Sahaja Yogan ulkopuolella yritin olla jonkinlainen kävelevä liikkeen mainos:
moraalinen esimerkki ja todiste liikkeemme hyvää tekevästä vaikutuksesta. Vain
toisten joogien seurassa saatoin olla oma itseni, avoin ja herkkä ja
kommunikoida samalta tasolta. Koin, että minulla on suuri määrä siskoja ja
veljiä, ihania läheisiä ystäviä, suuri sahaja-perhe aina tukenani. Olin kokenut
itseni aina vähän oudoksi ja erilaiseksi, mutta yhtäkkiä kuuluin johonkin.
Minusta oli helpotus elää yhteisössä, jossa naisten ja
miesten välillä oli ”siskojen ja veljien väliset puhtaat suhteet”, kuten Sahaja
Yogassa asia ilmaistiin. Seksuaalisuus ei määrittänyt olemistamme. Olin
jotenkin kyllästynyt siihen viehättämisen, kilpailun, iskemisen ja isketyksi
tulemisen peliin, johon oma ikäpolveni tuntui uponneen. Pyristelin jo
aikaisemmin siitä irti mm. ajamalla pääni kaljuksi, mutta vasta Sahaja Yogassa
saatoin kunnolla huokaista helpotuksesta ja todeta, että keskityn nyt ihan
muihin asioihin.
Liikkeessä oli myös ihan erilaiset kauneusihanteet kuin
länsimaisessa kulttuurissa. En kärsinyt enää syömishäiriöistä, en kokenut
tarvetta harrastaa koko ajan liikuntaa enkä enää piitannut pätkääkään, olinko
tarpeeksi laiha. Minulle Sahaja Yogassa vallinnut hieman liikuntakielteinen ja
läskimyönteinen asenne teki aikoinaan ihan hyvää.
Aikaisemmin olin hakenut ja saanut hyväksyntää lähinnä
ulkoisten saavutusten kautta. Nyt koin olevani arvokas ihan vain siksi, että
olin.
Minusta oli myös ihanaa viettää aikaa yhteisössä, jossa ei
käytetty minkäänlaisia päihteitä. Minua oli turhauttanut kulttuuri, joka pyöri
niin vahvasti alkoholin ympärillä.
Pidin bhajaneista, joita lauloimme. Pidin pujista, kauniista
alttareista, suitsukkeista, kynttilöistä. Rakastin meditoimista.
Kuuntelin joitakin vuosia sitten erään hypnotisoijan
luentoa. Se, miten hän kuvasi hypnoositilaa ja siihen joutumista, toi mieleeni
kokemukseni Sahaja Yogassa. Meditaation tilassa, kriittinen mieli pois
suljettuna ja usein univajeessa kuunnellut puheet, gurumme kuvien jatkuva
läsnäolo, henkinen eristäytyminen muusta maailmasta, rituaalit,
joukkosuggestio, kaikki ne ovat varmasti aiheuttaneet jonkinlaisen hypnoositilan.
Jälkeenpäin olen ihmetellyt, kuinka olen voinut uskoa kaikenlaista
käsittämätöntä. Huomaan nykyään selvemmin oman suggestioalttiuteni, sen kuinka
saatan vaipua jonkinlaiseen sumuun tai lievään transsiin imeytyessäni johonkin
tekstiin tai kokemukseen.
Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikki me ihmiset elämme
jonkinlaisen joukkosuggestion vallassa. Yrjö Kallisen tavoin voimme kysyä,
elämmekö unessa. Sahaja Yogan oli tarkoitus herättää meidät unesta, mutta se
loikin vain uudenlaisen unitilan. Tämä uni oli usein ihanaa ja kaunista, mutta
myös nujertavaa ja tuhoisaa.
Aikoinaan uni oli minulle kuitenkin täyttä totta. Lopussa
suuri tekijä Sahaja Yogaan jäämisessä oli pelko. Pelko ulkomaailmaa kohtaan,
pelko ulkomaailman ihmisiä kohtaan, negatiivisten voimien pelko, riivaajien
pelko, pelko tippumisesta johonkin helvetin kaltaiseen tilaan, tuhoutumisen
pelko, kaiken suojan ja turvan menettämisen pelko, yksin jäämisen pelko, värähtelyjen
menettämisen pelko, suunnattoman, peruuttamattoman henkilökohtaisen epäonnistumisen
pelko, oman syvimmän itsen menettämisen pelko.
***
Kaikki oli kuitenkin vielä alussa ja hyvin. Nautin uudesta
yhteisöstäni, olin toiveikas ja innoissani. Olin ollut Sahaja Yogassa viitisen
kuukautta, kun lähdimme yhden joogisiskon, Marian, kanssa matkalle. Matkustaisimme
Italian Cabellaan ja osallistuisimme pujaan, jossa Shri Mataji olisi läsnä,
seuraisimme gurumme Euroopan-kiertuetta ja vierailisimme myös Marian siskon
Johannan luona. Johanna oli mennyt järjestettyyn avioliittoon ja asui miehensä
luona Itävallassa.
Ensin kuitenkin suuntasimme Rooman ashramiin, jossa toimi
myös 3–5-vuotiaitten joogilasten sisäoppilaitos. Meidän vierailumme aikana
ashramissa pidettiin pienten lasten kesäleiriä. Oli suuri kunnia päästä
seuraamaan noita syntymästään saakka oivaltaneita sieluja. Nukuimme Marian
kanssa isossa meditaatiohuoneessa, ja meidän piti herätä jo aamuyöstä
korjaamaan makuupussimme pois. Aamumeditaatio alkoi neljältä. Päivisin
auttelimme keittiössä, jossa olikin paljon työtä. Iltatiskien tiskaaminen venyi
usein puoleenyöhön asti.
Vietimme ashramissa vain muutamia päiviä, mutta tunsin jo
olevani aika väsynyt unen puutteesta. Mietin, ehtivätkö muut ashramissa nukkua
tarpeeksi. Eräs ulkomaalainen joogiystäväni pestautui myöhemmin ashramiin
lastenhoitajaksi ja kertoi, että hoitajat nukkuivat todella vähän. Nukkumiseen
ei kerta kaikkiaan riittänyt aikaa kuin 4–5 tuntia vuorokaudessa. Sen lisäksi
lauantain ja sunnuntain välinen yö piti valvoa kokonaan. Silloin Rooman
ympäristön sahaja-joogit kerääntyivät ashramiin meditoimaan, laulamaan ja
tanssimaan. Olisi ollut epäkohteliasta, jos ashramin oma väki olisi vetäytynyt
yöpuulle. Muut asukkaat saattoivat paikata univajetta nukkumalla
sunnuntaiaamun, mutta lastenhoitajilla oli aina kädet täynnä töitä. Ystäväni oli
sairastunut. Hän kuitenkin kertoi jaksaneensa työskennellä niin paljon ja niin
vähällä unella, koska ashramissa oli poikkeuksellisen vahvat värähtelyt.
Muutamaa vuotta myöhemmin kuulin uutisen, että joku
lastenhoitajista oli tehnyt itsemurhan ashramissa. Olin järkyttynyt. Rooman
ashram oli Jumalan sydän, jonne lähetettiin pieniä pyhimyslapsia saamaan
parasta mahdollista kasvatusta. Miten oli mahdollista, että jollakulla näitten
lasten hoitajista oli ollut niin kamalan paha olla?
Palataan ajassa kuitenkin taaksepäin. Maria ja minä olimme
matkalla, tapasimme sahaja-joogeja eri maista, matkustimme osan matkaa
intialaisten sahaja-joogi-muusikoiden bussissa, osallistuimme pujaan Italian
Cabellassa, kumarsimme gurullemme, kiersimme monia Euroopan kaupunkeja ja
istuimme isoissa halleissa, joissa Shri Mataji jakoi suurille joukoille
itse-oivallusta, lauloimme bhajaneita ja meditoimme. Johanna liittyi seuraamme
osaksi matkaa. Kuljimme pitkin Eurooppaa kukkamekoissamme.
Palasimme lopulta takaisin Suomeen. Myös Shri Mataji oli
tulossa Suomeen! Hän yöpyisi Espoon ashramissa, tapaisi joogeja ja pitäisi
julkisen tilaisuuden Paasitornissa. Ashramin asukit olivat työn touhussa
valmistellessaan vierailua, ja me muut levittelimme Paasitornin tilaisuutta
mainostavia julisteita pitkin kaupunkia. Olin saanut oman pikkuveljeni
kiinnostumaan Sahaja Yogasta, ja hänen kanssaan kuljimme yön tunteina pitkin
kaupunginosaamme liisteriämpärin ja julisterullan kanssa.
Vihdoin koitti suuri päivä. Shri Matajia kuljettanut kone
laskeutui Helsinki-Vantaan lentoasemalle, ja olimme pienehköllä joogijoukolla
häntä vastassa. Olin kerännyt kauniin kukkakimpun äitini puutarhan kukista, ja
odotin guruani ja Jumalaani sydän jännityksestä pamppaillen. Lopulta Shri
Mataji tuli paikalle. Olin jotenkin odottanut hänen säteilevän valoa, lempeyttä
ja rakkautta, mutta hän olikin vihainen. Joku lentokentän virkailijoista oli
ollut hänelle tyly! Hän sätti virkailijaa ja oli jotenkin poissa tolaltaan.
Otti ohimennen tuomamme kukat ja jatkoi häntä odottavaan autoon selvästi käärmeissään.
Jokin osa minusta ihmetteli, miten valaistunut ihminen tai paremminkin itse
Jumala voi noin takertua jonkun pikkusieluisen virkailijan huonoon käytökseen.
Itse olin käynyt taistelua omien raivojeni ja vihastumisieni kanssa ja uskonut
niiden sulavan pois kunhan edistyisin henkisellä tielläni. Nyt edessäni seisoi
maailman kehittynein olento – juuri sellaisen oman navan ympärillä pyörivän
raivon vallassa, jota itse olin yrittänyt käsitellä ja työstää pois.
Väistin ajatuksen kuitenkin nopeasti. Kuka minä olisin
arvioimaan Shri Matajin käytöstä ja mielentiloja!
Paasitornin tilaisuuden jälkeisenä päivänä me joogit saimme
tavata Shri Matajin Espoon ashramissa. Shri Matajilla oli hieno istuin pihalla,
ja meitä istui iso joukko maassa hänen edessään. Yli 20 vuoden jälkeen en
muista puheesta kovinkaan paljoa. Muistan kuitenkin, kuinka Shri Mataji
kauhisteli edellisen päivän tilaisuudessa ollutta naista, joka oli ollut
useamman gurun oppilaana.
Nainen oli Maija, jonka minä olin tuonut Sahaja Yogaan. Olin
tavannut hänet lyhyellä työleirillä, jolle olin osallistunut niihin aikoihin,
kun vasta tutustuin Sahaja Yogaan. Maija oli jonkin verran minua vanhempi ja
olemukseltaan vähän miesmäinen ja karu. Hän ei sopinut Sahaja Yogaan
naiskuvaan. Suomen Sahaja Yogan johtaja eli liideri Reidar oli kehottanut minua
viemään Maijan vaateostoksille. Minun pitäisi opettaa Maijaa kokeilemaan vaatteista
värähtelyjä ja tekemään vaatevalinnat tämän perusteella. Värähtelyt ohjaisivat
hänet pukeutumaan naisellisemmin.
Nyt Shri Mataji ihmetteli Maijan taustaa eri gurujen
parissa. Reidar mainitsi Maijan olevan paikalla, eikä Shri Mataji jatkanut enää
aiheesta.
Päällimmäiseksi puheesta jäi mieleeni se, kuinka gurumme kehotti
meitä tottelevaisuuteen Reidaria kohtaan. Tämä kehotus soisi mielessäni aina,
kun saisin Reidarilta neuvoja tai ohjeita.
Jälkikäteen ajateltuna Reidar oli vain kolmikymppinen, minua
vain kymmenen vuotta vanhempi nuorimies, joka oli joutunut ihan liian isoihin
saappaisiin uskonnollisen yhteisön johtajana. Kun olin Sahaja Yogassa, hän
kuitenkin tuntui valtavan vanhalta ja viisaalta. Hän oli isokokoinen, nallekarhun
oloinen mies, jota meistä monet pitivät eräänlaisena isähahmona. Hän oli Shri
Matajin liideriksi valitsema, paljosta vastuussa ja gurumme erityishuomion
kohteena. Hänen uskottiin olevan hyvin edistynyt henkisellä tiellä. Pietun
sanoin Reidar oli ”todella hienojakoiselle tasolle päässyt kaveri”. Monet
meistä kaipasivat hänen huomiotaan ja hyväksyntäänsä.
Reidarilla oli tapana olla todella ystävällinen niille
joogeille, jotka olivat kulloinkin hänen suosiossaan, kun taas joillekin hän
oli tyly. Hän saattoi ashramin ovella toivottaa kahdesta sisääntulijasta toisen
ylenpalttisen ystävällisesti tervetulleeksi, mutta toiselle korkeintaan
murahtaa jotakin. ”Miksi se aina tekee näin mulle?” kyseli yksi joogisisko
vedet silmissä.
Reidar oli minulle hyvin ystävällinen Sahaja Yoga
-taipaleeni alussa. Kutsui minut luokseen Espoon ashramin yläkertaan, jossa
asui vaimonsa kanssa, puhdisti hienorakennettani, otti minut mukaansa joillekin
reissuille, opetti. Koin hänet huolehtivana, lämpimänä ja sydämellisenä.
Jossain vaiheessa hän varoitti minua Pietusta, jonka kanssa oli huomannut minun
juttelevan paljon. Pietu oli ollut Sahaja Yogan liideri ennen Reidaria.
Reidarin mukaan Pietu pelasi pelejä ihmisten egoilla, eikä Pietun juttuihin kannattaisi
mennä mukaan. Reidar opasti myös, että kun etenee Sahaja Yogassa, ei käytä enää
juurikaan minä-sanaa. Silloin puhuu meistä.
***
Syksyllä muutin Heinolaan opiskelemaan kankaankudontaa.
Aloin heti etsiä paikkaa Sahaja Yoga -proggisten pitoa varten. Pian sellainen
löytyikin, ja levitin kaupunkiin mainosjulisteita.
Ensimmäiseen proggikseen tuli tuekseni pari sahaja-joogia,
mutta minä sain toimia proggiksen vetäjänä. Tilaisuuteen tuli viisi naista.
Kerroin Shri Matajista ja Sahaja Yogasta, meditoimme, katsoimme Shri Matajin
puhetta videolta. Lopuksi oli vapaamman keskustelun ja kyselyn osuus. Naiset
kertoivat olevansa henkisen kasvun ryhmässä ja kommunikoivansa enkelten kanssa.
Enkelit tulivat heidän luokseen ja antoivat heille ihania lahjoja, jotka
säteilivät valtavaa rakkautta.
Olin hämilläni. Olin Sahaja Yogassa oppinut, että tällaiset
ilmiöt ovat vaarallisia ja johtuvat kuolleista hengistä. Mitä sanoisin
naisille? Päätin olla suhteellisen rehellinen ja kertoa, että tällaisten
ilmiöitten kanssa kannattaa olla varovainen, sillä ne voivat johtua kuolleista
hengistä. Naiset olivat eri mieltä. Tilaisuus loppui vähän nihkeissä
tunnelmissa.
Mitä ihmettä minulle oli tapahtunut? Vain reilu puoli vuotta
aikaisemmin olin Delhin lentoasemalla lähetyssaarnaajan kanssa keskustellessani
kokenut, miten pahalta tuntuu, kun omat hengelliset kokemukseni mitätöidään ja
leimataan pahoiksi. Nyt tein itse ihan samaa muille. Minulla oli ikävä ja
epävarma olo. En tiennyt, olinko toiminut oikein. Kuuluiko minun sanoa suoraan
ja rehellisesti, mitä Sahaja Yogassa asiasta ajatellaan, vai olisiko minun
pitänyt vain hymyillä kauniisti, kannustaa naisia meditoimaan ja odottaa, että
he itse havaitsevat olevansa pahojen voimien kanssa tekemisissä?
Pohjimmiltani tiesin vain toistelevani Sahaja Yogassa
oppimiani käsityksiä ilman omakohtaista kokemusta.
Enkelinaiset menivät, mutta tilalle tuli uusia ihmisiä.
Järjestin Sahaja Yoga -proggiksia joka viikko. Usein minua
auttamaan ja värähtelyjä vahvistamaan tuli joogeja Helsingistä. Proggiksissa
alkoi käydä säännöllisesti muutamia ihmisiä, ja pian aloin pitää yleisten
proggisten lisäksi meditaatioita myös kotonani. Päivät vietin koulussa, illalla
pidin proggiksia tai levitin Sahaja Yogan mainosjulisteita ympäri kaupunkia.
Viikonloppuisin matkustin Helsinkiin osallistuakseni lauantai-illan bhajaneihin
ja sunnuntain pujaan.
Kerran minua auttamaan tuli autolastillinen miesjoogeja.
Proggiksen jälkeen istuimme juomassa kahvia, vitsailimme ja juttelimme yhdessä.
Yhtäkkiä miehet alkoivat puhua länsimaisten ja intialaisten naisten eroista. He
ylistivät intialaisten naisten naisellista luonnetta, sitä että nämä ovat aina
taustalla ja hiljaa ja arvokkaita. Länsimaisilla naisilla olisi paljon
opittavaa heiltä. Minä, länsimainen nainen, joka olin hetkeä aikaisemmin
kokenut olevani vain yksi joukosta ja nauranut ja kertonut hassuja juttuja
muitten mukana, vaikenin. Osa minusta pahoitti mielensä, osa koki tämän
helpottavaksi: tehtäväni oli antaa periksi, hiljetä, astua taustalle.
Selkälihakseni olivat usein kireinä viikon opiskelun ja
kankaankudonnan jäljiltä. Kaipasin kipeästi hierontaa. Sahaja-joogina en
kuitenkaan voinut edes harkita hierojalla käymistä. Ei-oivaltaneen hierojan
kautta hienorakenteeseeni tulisi liikaa negatiivisuuksia. Me joogit hieroimme
joskus toisiamme samalla kun vaihdoimme värähtelyjä ja puhdistimme toistemme
chakroja. Reidar kuitenkin suositteli, että puhdistukset pitää tehdä toisiamme
koskematta. Meidän on opittava, että värähtelyt tekevät työn, eivät miellyttävä
koskettelu tai hieronta.
Kevättalvella anoin koulusta pari viikkoa lomaa ja lensin
Intiaan Shri Matajin syntymäpäiväpujaan.
Oli ihanaa olla Intiassa pitkästä aikaa. Oli ihanaa nähdä
Shri Mataji ja tavata joogeja eri puolilta maailmaa. Oli ihanaa olla osallisena
Jumalan valtakunnan toiminnassa. Pujat, joissa Shri Mataji oli itse läsnä,
olivat myös valtavan puhdistavia ja henkistä kasvua edistäviä tilaisuuksia. En
muista kuinka montaa vuotta itsenäistä meditaatiota yksi tällainen puja
vastasi, mutta useampaa kuitenkin. Myös pyhän maan Intian maaperä puhdisti
hienorakennettamme hurjasti.
Minua väsytti tavattomasti aina, kun Shri Mataji oli
paikalla. En ollut ainoa. Monet nuokkuivat public programissa. Tällainen oli varmasti puhdistumisen
oire.
Eräänä iltana tunsin todellakin puhdistuvani. Istuimme suuressa
teltassa iltajuhlassa, jossa muusikot esiintyivät Shri Matajille. Tilaisuus
jatkui ja jatkui tuntikausia. Minua sattui vähän joka paikkaan. Tuntui kuin
joku olisi tarttunut reisiini kiinni sisältäpäin ja puristanut. Kipu oli kova.
Selkääni jomotti. Rinnassa muljahteli. Tuntikausien istumisella maassa saattoi
olla vaikutuksensa asiaan, mutta ei se pelkästään selittänyt kaikkea
tuntemaani. Olin nuori, terve ja tottunut istumaan risti-istunnassa. Ajattelin
värähtelyjen puhdistavan minua todella vahvasti. Kun lähdin tilaisuudesta
tauolle vessassa käydäkseni, tapasin Reidarin kulkemasta nukkumapaikkaamme
kohti. Hän oli kokenut samanlaisia kipuja kuin minä, mutta hänellä oli
erilainen selitys: ”Siellä on bhuutteja liikenteessä, mä en voi olla siellä.”
Siellä missä oli voimakkaita värähtelyjä, oli tietenkin myös
kuolleita henkiä. Bhuutit yrittivät hyökätä joogien ja Shri Matajin kimppuun.
Maailmassa oli käynnissä jatkuva hyvän ja pahan välinen taistelu. Usein tämä
taistelu käytiin meidän sahaja-joogien kehoissa.
Delhissä sijaitsevan leirimme lähellä sijaitsi kuuluisa
moskeija ja muslimipyhimyksen hauta. Intiassa oli ollut levottomuuksia hindujen
ja muslimien välillä, ja olimme pelänneet, että moskeijan ympärille kerääntynyt
muslimiyhteisö aiheuttaisi meille sahaja-joogeille ongelmia. Näin ei kuitenkaan
käynyt. Kyyneleeni virtasivat, kun moskeijan johtohahmo tuli tapaamaan Shri
Matajia kukkakimpun kanssa. Shri Mataji pyysi mukana tulleita muslimeja
kääntämään kämmenensä häntä kohti ja kertoi, että heidän tuntemansa viileä
tuuli on Ruh, Pyhä Henki. Kaikki uskonnot löytäisivät rauhan ja
yhteisymmärryksen Sahaja Yogan myötä. Kaunis uskontomme oli Vishwa Nirmala
Dharma, universaali puhdas uskonto.
Pujapuheessaan Shri Mataji ilmoitti Kali Yugan loppuneen ja
Satya Yugan alkaneen. Olimme siirtyneet pimeyden ja epätoivon aikakaudesta
kultaiseen totuuden aikaan.
Delhistä lähdimme linja-autolla pohjoista kohti, Dehra
Duniin. En varmaan ollut ikinä ollut niin hauskalla bussimatkalla. Istuimme
vierekkäin joogisiskoni Kaisan kanssa, hihitimme ja hirnuimme kuin pikkutytöt,
lauloimme ja puhuimme, hiljennyimme vain rakastamaan elämää. Tauolla kävelin
vihreälle pellolle, laitoin paljaat jalkani Äiti Maan helmoihin ja tunsin
jokaisen ruohonkorrenkin säteilevän lempeyttä, rakkautta ja harmoniaa.
Sävelsin laulun, jonka nimeksi annoin Tulkaa, Äiti kutsuu.
***
Vaikka opiskelemani käsityöala oli kovin ”suotuisa”, oikea
Lakshmi-ala naiselle, mielessäni sykki valtava tiedonjano. Halusin oppia lisää,
tietää lisää. Minua kiinnosti sanskritin kieli, jota pidimme pyhänä. Halusin
opiskella tätä pyhää mantrojen kieltä, perehtyä intialaisiin pyhiin
kirjoituksiin, guruni maahan, maahan, jota pidimme maapallon kundalinina. Uskoimme
elävämme lopun aikoja, ja pian sahaja-joogit alkaisivat hallita koko maailmaa. Olin
kuullut ennustuksen, että maailman ihmisistä pelastuisi 144 000
sahaja-joogia: 100 000 Intiassa, 40 000 entisissä sosialistisissa
maissa ja 4000 länsimaissa. Uskoin, että sanskritin ja muitten intialaisten
kielten taito olisi kohta tavattoman hyödyllistä.
Keväällä aloin päntätä Helsingin yliopiston Aasian ja
Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksen pääsykokeisiin. Pääsykokeitten tuloksia
odotellessani osallistuin matkalle; kiersimme Shri Matajin kanssa Venäjällä,
Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Public programeja, sahaja-joogeja, laulua,
meditaatiota. Kaikilla paikoilla ja mailla oli jokin energeettinen merkitys.
Esimerkiksi Australia oli maapallon alin chakra, Englanti maailman sydän, Intia
maailman kundalini, Himalajan vuoristo maailman kruunuchakra. Venäjä oli
maapallon egon ilmentymä. Oli mahtavaa olla mukana, kun maailman ego kumarsi
Shri Matajille.
Kiertue ulottui Volgan mutkaan Togliattiin asti.
Togliattissa oli erityisen paljon sahaja-joogeja, ja Shri Mataji oli sanonut
paikan ilmentävän Ganeshan energioita. Eri chakroissa asuivat eri jumaluudet,
ja norsupäinen Ganesha asusti alimmassa, Muladhara-chakrassa. Ganesha oli hyvin
tärkeä jumaluus, kaiken alku ja perusta, viattomuus.
Asuimme Togliattissa mökkikylässä, jonka vieressä virtasi
Volga. Saapuessamme paikalle oli kirkas täysikuu, ja Volga kiilteli kuutamossa
kuin timanttimeri. Vallitsi syvä rauha, maa tuntui vahvalta.
Seuraavana iltana
pidettiin puja. Valtava määrä joogeja kerääntyi palvomaan Shri Matajia Shaktin
eli voiman muodossa. Oli jo yö, kun puja loppui. Pujan lopussa, rinteessä
jossakin väkijoukon keskellä katselin paikaltani Shri Matajia, kun Shri Mataji
katseli itseään peilistä. Shri Matajilla oli päässään kruunu, jonka joogit
olivat hänelle pujassa asettaneet, ja hän katseli kuvajaistaan täysin
keskittyneenä, oikoi hiuksiaan. Pienen hetken ajan mielessäni viivähti ajatus,
että hän ihailee itseään narsistin lailla. Nopeasti ajatus kuitenkin väistyi.
Shri Mataji oli vain väsynyt ja keskittyi jumalaiseen olemukseensa imettyään
pujassa niin suuren määrän negatiivista energiaa, puhdistettuaan sekä meitä
joogeja että koko maailman energioita.
Seuraavana aamuna heräsin ahdistuneena. Lähdin yksinäni
kävelemään. Shri Mataji oli puhunut
pujapuheessaan sydämen rakkaudesta, siitä kuinka se ratkaisee kaikki ongelmat. Venäläisillä
oli paljon rakkautta sydämissään, olihan Raman, intialaisen inkarnaation ja
kuninkaan poika Lav tullut aikoinaan Venäjälle, ja siksi venäläisiä kutsutaan
slaaveiksi, s Lav, Lavin – loven eli
rakkauden – kanssa.
Kävelin pitkin pujapaikkaa, enkä tavoittanut tuota rakkautta.
Tunsin oloni hirveän yksinäiseksi. En kokenut Shri Matajia rakastavaksi.
Kanssajoogitkin tuntuivat jotenkin etäisiltä, kylmiltä. Harmittelin kriittistä
mieltäni, joka ihmetteli Shri Matajin höperön kuuloisia tarinoita Raman pojan
ja venäläisten suhteesta. Tapasin suomalaisen joogin Tanjan harhailemasta
laillani pujapaikan ympärillä. Kerroin, että minulla on kamala olo. Niin oli
Tanjallakin. Eilispäivän puja oli nostanut vasemman puolen negatiivisuudet
esiin, ja nyt meitä ahdisti. Tuntui kuin koko ruumis olisi täynnä jotakin
inhottavaa liejua, joka sai meidät tuntemaan kipua ja tuskaa.
Myöhemmin päivällä järjestettiin havana, tulirituaali.
Istuimme ympyrässä valtavan nuotion ympärillä, ja heitimme nuotioon
negatiivisuuksia laulaen aina Om Svaha.
Om Svaha Om Svaha Om Svaha,
tuntikausia. Havanan jälkeen ahdistus oli kaikonnut. Togliatista lähdimme
lentokoneella Moskovaan, ja Shri Mataji tuli äidillisenä ja lempeänä luoksemme,
otti kukkamme, ensimmäisenä minun! Katsoi meitä hymyä ja rakkautta täynnä
olevalla katseella ja tuntui näkevän ja hyväksyvän kaiken.
Kun olimme ”keskellä”, tunsimme iloa, rauhaa ja rakkautta.
”Oikealla” tai ”vasemmalla” oleminen toi aina ongelmia. Itse koin, että
vasemmalla puolellani asuu surkimus, jota kukaan ei rakasta eikä ymmärrä, joka
ahdistuu ja vaipuu epätoivoon. Kun se saa vallan, mikään ei tunnu miltään,
kaikkialla on vain kauhua ja tyhjyyttä. Sen valtaan ei saisi antautua, siitä piti päästä eroon. Sahaja
Yogassa oli paljon tekniikoita, joilla vasenta puolta saattoi puhdistaa. Ne
olivat ahkerassa käytössä.
***
Pääsin sisään yliopistoon. Muutin Helsinkiin, Lauttasaareen
perustettuun uuteen ashramiin. ”Mikset sä voinut jäädä opiskelemaan niitä
käsityöjuttuja” ihmetteli Reidar kriittinen sävy äänessään, kun auttoi minua
kantamaan tavaroitani sisään. Humanistiset tieteet olivat vaarallista maaperää.
Shri Mataji oli sanonut, että entisaikaan demonit elivät fyysisessä hahmossa maan
päällä ja vahingoittivat ihmisiä suoraan. Nykyaikana ne luikertelivat ihmisten
pään sisälle erilaisten teorioitten ja ajatusten muodossa. Sigmund Freud oli
erityisen vaarallinen, hänestä puhuttiin Pahan Kolminaisuuden yhtenä osana.
Toisaalta Freudin oppilas Jung oli oivaltanut sielu.
Ashram sijaitsi pienen kerrostalon yläkerrassa rauhallisella
paikalla meren rannalla. Meitä asui siellä neljä sinkkua ja yksi nuoripari,
jolla oli vauva. Tunnelma ashramissa oli leppoisa ja mukava. Meillä oli
yksinkertaisesti hauskaa keskenämme. Jokaisella oli ruokavuoro kerran tai pari
viikossa, ruoat ostimme yhteiseen ruokakassaan maksamillamme rahoilla, lauantai
oli siivouspäivä. Joskus minua ärsytti, kun osa porukasta oli lähtenyt jonnekin
reissuun juuri siivouspäiväksi, mutta yleensä asiat hoituivat hyvässä
yhteisymmärryksessä. Aamuisin meditoimme yhdessä, sunnuntaisin olimme isäntinä
ja emäntinä, jos ashramissamme järjestettiin puja. Vietimme aikaa toistemme ja
muitten joogien kanssa. Minä lähdin aamuisin yliopistolle. Aamumeditaatio oli
yleensä kuudelta, mutta välillä oli jaksoja, jolloin meidän täytyi herätä
meditoimaan tai pitämään pujaa jo neljäksi. Joskus väsytti kovasti, jos ei
ollut ehtinyt nukkua tarpeeksi, mutta yleensä sain riittävästi unta menemällä
tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Elämä tuntui hyvältä. Kotiin oli hyvä ja
turvallinen tulla.
Reidar ei ollut tyytyväinen ashramimme tilaan. ”Teillä on
siellä liian kivaa. Teidän henkinen kasvu pysähtyy.” Ratkaisuna hän sekoitti
ashramin pakkaa niin, että saman katon alle saatiin ihmisiä, jotka eivät
tulleet toimeen keskenään. Olisi henkisen kasvun paikka olla reagoimatta,
ahdistumatta ja pelkäämättä. Ashramin ilmapiiri tulehtui. Kuulin hiljaisia
valituksia ilmapiiristä myös toisesta ashramista.
Minulla oli paljon töitä yliopisto-opinnoissani.
Viikonloputkin kuluivat usein opintoihin liittyvien töitten parissa. Yhtenä
talvisena viikonloppuna osallistuin kuitenkin pujamatkalle Moskovaan. Meitä
majaili suuri joukko joogeja valtavassa urheiluhallissa. Nukuimme makuualustoilla
hallin lattialla. Shri Mataji puhui, pidimme pujaa. Musiikkiesitykset jatkuivat
aamuyöhön. Aamulla varhain meditoimme yhdessä. Muina aikoina hallissa
pauhasivat kaiuttimista kuulutukset, jotka taukosivat vain lyhyen yömme ajaksi.
Viimeisenä yönä nukkuma-aikaa oli ehkä tunnin verran. Ulkona oli 10 asteen
pakkanen, ja välillä valtavat ulko-ovet makuupaikkamme vieressä aukesivat
puhaltaen kylmää viimaa sisään. Vessoja hallissa oli vain muutama. Jonot olivat
järkyttävän pitkät, jonotus saattoi kestää parikin tuntia. Kerran minulla oli
niin kova vessahätä, että ryntäsin pakkaseen hallin roskiksen taakse
asioilleni, kun en olisi kerta kaikkiaan pystynyt jonottamaan. Ruokajonot
olivat vielä vessajonojakin pitemmät. Yli kahden tunnin jonotuksen jälkeen sain
lautasellisen kuumaa vettä, jossa oli vähän suolaa ja jotakin rasvaa pinnalla.
Toista kertaa en jaksanut jonottaa. Kaiken tämän kaaoksen keskellä
järjestettiin vielä joukkohäät.
Moskovan-matkan jälkeen monet sairastuivat flunssaan. Itse
koin oman sairastumiseni liittyvän nälkään, huonoon ruokaan, vähäiseen unen,
kylmyyteen, meteliin ja stressaaviin olosuhteisiin, mutta kuulin myös
kommentteja, että kyseessä on pujan jälkeinen puhdistuminen. Kundalinin nousun
ja Sahaja Yogan harjoittamisen myötä sairauksia ei joogeilla yleensä
pitänyt olla. Vatsataudit ja flunssat laitettiin yleensä puhdistumisen
piikkiin, mutta vakavampien sairauksien piti pysyä loitolla tai parantua.
Olin mennyt mukaan ainejärjestömme toimintaan ja solminut
kaveruussuhteita muihin opiskelijoihin. Vaikka en ollutkaan avoin ja suora
uusille ystävilleni kaikesta Sahaja Yogaan liittyvästä, minulla oli
merkityksellistä elämää myös Sahaja Yogan ulkopuolella. Yliopisto-opinnot
pakottivat ajattelemaan ja tarjosivat toisenlaisia näkökulmia asioihin. Yhdessä
tenttikirjassani käsiteltiin Sahaja Yogaa ja Shri Matajia. Kirjoittaja esitti
Shri Matajin olleen Rajneesh-nimisen gurun oppilas ennen Sahaja Yogan
perustamistaan. Olin hyvin järkyttynyt. Rajneesh, joka myöhemmin muutti nimensä
Oshoksi, oli vääristä guruista pahin ja tuhoisin. Hän oli oksettava demoni,
joka pystyisi tuhoamaan ihmisen Muladhara-chakran niin pahasti, ettei kundalini
voisi enää nousta. Keskustelin asiasta Reidarin kanssa. Reidar sai minut
rauhoittumaan: kirjan kirjoittaja ei ollut ymmärtänyt asioita ja oli muutenkin
negatiivinen. Shri Mataji oli yrittänyt antaa hänelle itse-oivalluksen, mutta
tämän freudilaisen psykoanalyytikon kundalini ei kerta kaikkiaan pysynyt
ylhäällä.
Sahaja Yoga oli kuitenkin elämäni sisältö ja ydin. Uskoin
sen olevani Totuus. Ja Totuus ei palaisi tulessakaan. Tiede, opiskelu,
kyseenalaistaminen ja asioitten pohtiminen saisi sen vain loistamaan entistä
kirkkaampana.
Keväällä ashramiin oli muuttamassa lisää joogeja, ja jostain
piti saada ylimääräistä tilaa. Tarjouduin muuttamaan pois, ja pari muutakin
joogia tarjoutuivat muuttamaan. Yksi ashramin asukki oli puhunut Reidarille muuttoaikeistaan jo aiemmin. Päätimme kokeilla, mitä värähtelyt
sanoivat. Tämä oli tapa, jolla monet kysymykset ratkaistiin. Kirjoitimme
papereille eri vaihtoehdot, sekoitimme paperit ja kokeilimme, missä niistä oli
vahvimmat värähtelyt, mikä lapuista tuuli eniten. Suurin osa tunsi vahvimmat
värähtelyt tietystä lapusta, ja siihen kirjoitettu vaihtoehto toteutettiin. Yksi
joogisisko muutti pois.
Kesällä muutin itsekin pois ashramista, takaisin
lapsuudenkotiini. Äitini oli veljeni yo-kirjoitusten jälkeen siirtynyt töihin
toiselle paikkakunnalle, ja vuokrasimme vanhan kotitalomme häneltä. Yksi
joogisisko, Virve, muutti kanssamme taloon, ja meillä oli näin pieni yhteisö,
kuin minikokoinen ashram talossamme.
***
Olin ollut Sahaja Yogassa jo muutaman vuoden. Elämääni ei
kuulunut minkäänlaista seksiä eikä juurikaan fyysistä läheisyyttä. Kehoni kaipasi kosketusta,
sydämeni kaipasi rakkautta. Vajosin välillä haaveisiin avioliitosta ja
perhe-elämästä. Tavanomainen seurustelu oli aika mahdoton ajatus. Sahaja
Yogassa kuului mennä naimisiin. Ennen Sahaja Yogaa olin mieltänyt itseni
biseksuaaliksi, mutta tuskin muistin tätä enää. En tuntenut minkäänlaista
romanttista tai seksuaalista kiinnostusta ketään joogisiskoa kohtaan. Joskus
yliopistolla tai muualla maailmassa saatoin tuntea kiinnostuksen heräävän
jotakuta naista kohtaan, mutta tulkitsin tämän ulkoa tulevaksi
negatiivisuudeksi, josta pääsin nopeasti eroon. Sahaja Yogassa uskottiin, että
lesbous johtui kuolleista hengistä tai riivaajista vasemmanpuoleisessa
energiakanavassa. Koska naiset edustivat vasenta eli tunnepuolta, lesbous oli
paljon vakavampi juttu kuin miesten homous. Minkäänlainen homoseksuaalinen
käyttäytyminen ei kuitenkaan ollut sallittua, ja Sahaja Yogan oletettiin
automaattisesti ”parantavan” ihmisen tällaisesta.
Omasta homo- tai lesbomenneisyydestä ei ollut hyvä kertoa. Olin
ystävystynyt joogisiskoni Elman kanssa, ja juttelimme monista asioista
syvällisesti ja avoimesti, kipeistä ja traumaattisista menneisyyden
tapahtumistakin. Ymmärsin, että minua kymmenen vuotta vanhempi Elma ei ollut
koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Vasta Sahaja Yogasta lähdettyäni ja
Elman kuoltua tapasin naisen, joka oli ollut Elman kumppani ennen Sahaja Yogaa.
Tapasin muitakin lesboja, jotka olivat tunteneet Elman. Kävi ilmi, että Elma
oli kyllä seurustellut, mutta ei miesten kanssa. Elma, joka oli ollut herkkä ja
avoin nainen, oli jostain syystä salannut näin ison osan menneisyydestään.
Millaisin sanakääntein hänet oli saatu uskomaan, että salaaminen oli
välttämätöntä? Miltä hänestä oli tuntunut vaieta?
Seksuaalisuus oli muutenkin aihe, josta ei puhuttu. Shri
Matajin mukaan seksi on luonnollinen perustarve, ei sen kummempaa. Se oli
samassa kategoriassa juomisen, syömisen ja vessassa käymisen kanssa. Seksistä
puhuminen ei kuitenkaan tehnyt hyvää alimmalle chakralle, joten emme puhuneet.
Muistan yhden kerran, kun muuan järjestetyssä avioliitossa ja viimeisillään
raskaana oleva joogisisko otti aiheen puheeksi minun ja muutaman muun
naimattoman joogisiskon kanssa. Naimisissa oleva kertoi, ettei alussa ollut
tiennyt, missä pitää huomionsa, kun ”se” tapahtui ensimmäistä kertaa. Me
joogithan pyrimme pitämään koko ajan huomiomme suunnattuna ylimpään chakraamme
ja Shri Matajiin. Oliko soveliasta pitää edelleen huomio Shri Matajissa, kun
oli sängyssä miehensä kanssa? Joogisiskomme kertoi, että seksi on lahjan
antamista aviomiehelle. Kun oikein rakastaa toista, haluaa antaa tälle ihanan
lahjan.
Naisen seksuaalisesta halusta en kuullut koskaan mainittavan
mitään. Itse kyllä tunsin välillä halua, kovasti. Epäpuhtaille haluille oli
onneksi omat hoitonsa. Voimakkain oli ajwan-hoito. Poltimme ajwanin siemeniä
siivilässä tai suitsukehiilien päällä ja annoimme kitkerän savun leijua
hameittemme alle.
Jotkut joogit olivat löytäneet kumppaninsa itse ja menneet
naimisiin. Tällaisissa tapauksissa Shri Matajilta kysyttiin yleensä lupa. Itse
solmittuihin suhteisiin liittyi usein jotakin epämääräistä ja salailevaa ennen
kuin oli menty naimisiin. Reidar kertoi minulle heittäneensä Pietun ulos
ashramista tämän ihastuttua toiseen ashramin asukkiin. Uskoin, että ainoa
täysin puhdas ja suositeltava tapa mennä naimisiin oli järjestetty avioliitto.
***
Vajaat kolme vuotta Sahaja Yogassa oltuani lähdin India
Tourille, Intian kiertomatkalle. Kansainvälinen joukkomme kokoontui aluksi
Delhin. Oli ihanaa olla taas Intiassa, kävellä tuolla pyhällä maalla, tavata
guruni ja Jumalani pitkästä aikaa ilmielävänä.
Suurimman osan matkasta taitoimme junalla. Yövyimmekin yleensä
junassa, jonka pienistä vaunuista tuli ahdas ja ruuhkainen majapaikkamme
makuupusseineen, kuivuvine vaatteineen, tavaroineen, haisevine vessoineen. Ahtaus
ja ruuhka rasittivat minua alussa, mutta totuin pian majapaikkamme
alkeellisuuteen. Olin päätynyt samaan vaunuosastoon kolmen muun naisen kanssa:
yhden uusiseelantilaisen keski-ikäisen naisen sekä kahden sydämellisen
australialaisen ”tädin” kanssa. Vanhemmista joogeista käytettiin intialaisen
kulttuurin tapaan nimityksiä uncle ja
auntie, setä ja täti. Viihdyin
suunnattoman hyvin rauhallisten ja nauravaisten tätien seurassa.
Nautin matkasta muutenkin. Varsinaisten Sahaja Yoga
-tilaisuuksien lisäksi vierailimme lukuisissa temppeleissä, kiertelimme nähtävyyksillä,
meditoimme yhdessä, juttelimme ja rakastimme yhteistä Äitiämme. Koin syvää
yhteenkuuluvuutta muitten joogien kanssa. Suuri, maailmanlaajuinen perheeni
tuntui turvalliselta ja hyvältä.
Olin ennen matkaa tehnyt ison päätöksen ja ilmoittanut
olevani halukas järjestettyyn avioliittoon. En enää jaksanut kaivata kumppania,
haaveilla perheestä, elää ilman fyysistä läheisyyttä – ja kokea kuinka kaikki
tämä häiritsee sitä, mikä on minulle tärkeintä: yhteyttä Jumalaan, hengellistä
tietä. Olin täyttänyt lyhyen avioliittohakemuksen, marriage applicationin ja käynyt Reidarin kanssa keskustelun, jonka
perusteella hän oli laatinut minusta oman arviointinsa. Reidar, joka ei tiennyt
lapsuudestani juuri mitään, oli arvioinut, että minulla on ollut ”normaali
suomalainen lapsuus”. Olin sanonut, että ei lapsuuteni kyllä kovin normaali
ollut. Reidar hätkähti ja kysyi, mitä tarkoitan. En osannut sanoa. Olin 22-vuotias. En
ollut vielä juurikaan pohtinut omaa lapsuuttani tai perheeni dynamiikkaa.
”Normaali suomalainen lapsuus” jäi lomakkeeseen.
Lomakkeeni olivat nyt avioliitoista päättävien, Shri Matajin
valtuuttamien liidereitten käsissä. Yksi heistä oli italialainen
maailmanliideri Guido, jota pidettiin Shri Matajin oikeana kätenä. Minusta
Guido muistutti ylimielistä mafiapomoa. Italiassa asuva suomalainen joogi
kertoi naureskellen, kuinka Guido kävi läpi avioliittohakemuksia ja järjesti
kaikki hyvännäköiset tytöt naimisiin Rooman ashramiin, jossa itse asui. Tuntui
pahalta kuulla, että aviopareja saatettaisiin valita tällaisin perustein.
Halusin uskoa, että puolisot valittaisiin ainoastaan jumalallisten värähtelyjen
perusteella.
Kiertueen lopussa solmittavat avioliitot jännittivät niitä,
jotka olivat ”avioliittolistalla”. Tulevista häistä puhuttiin paljon. Kuulin
sen suuntaisia kommentteja, että jos kieltäytyy puolisoehdokkaasta, miksi edes
meni listalle. Tällaiseen avioliittoon ryhtyessään piti olla ”puhdas”. Olin
kuullut joittenkin naimisissa olevien joogien kommentoivan, että on loppujen
lopuksi ihan sama, kenen kanssa on naimisissa, kunhan puoliso on sahaja-joogi.
Minussa oli herännyt kiinnostus yhtä joogiveljeä kohtaan, ja
uskon kiinnostuksen olleen molemminpuolista. Vaihdoimme katseita, mutta emme
juurikaan keskustelleet. En edes tiennyt miehen nimeä. Uskoin, että Shri Mataji
tietää kaiken. Jos tässä olisi mies, jonka kanssa minun oli määrä mennä
naimisiin, tietenkin meidät laitettaisiin yhteen. Jos meitä ei kuulutettaisi,
kyseessä olisi epäpuhdas halu tai jokin egon temppu. Minun olisi vain
luovuttava ihastuksestani.
Pelkäsin, että tarjottu aviomies olisi joku ihan kauhea,
joku todella vastenmielinen. Siinä tapauksessa minun olisi pakko kieltäytyä.
Luotin kuitenkin, että mitään hirviötä Shri Mataji ei sentään minulle tarjoaisi.
Lopulta avioliittokuulutukset alkoivat. Olimme vierailulla
Shri Matajin valtavassa talossa. Pariskunnat nousivat ylös, kun heidän nimensä
ilmoitettiin. En kuullut omaa nimeäni, mutta lähellä istuva suomalainen joogi
tökkäsi minua kylkeen ja käski nousta ylös. Nousin ja kumarsin Shri Matajille.
Seisoin kuitenkin yksin, ketään miestä ei noussut. Kuulin pian selityksen:
Hyderabadin joogit tulisivat vasta Ganapatipuleen.
Ganapatipule oli Sahaja Yogan pyhä paikka, jossa värähtelyt
olivat erityisen voimakkaat. Ganapatipuleen kokoontuminen oli sahaja-joogien vuoden
kohokohta. Sinne minäkin pääsin nyt ensimmäistä kertaa.
Minun lisäkseni kaksi muutakin suomalaista oli kuulutettu
avioliittoon. Heimo oli kuulutettu amerikkalaisen naisen kanssa, joka oli kovin
aktiivinen, puhelias, jopa päällekäyvä ja aina työn touhussa tai juttelemassa.
Hiljainen ja introvertti Heimo kieltäytyi avioliitosta. Tämä herätti kohua ja
paheksuntaa. Minulta tultiin kysymään Heimon kieltäytymisen syitä, esiin
kaivettiin Heimon mielenterveysongelmia. Vaimoehdokas oli valmis naimisiin,
mutta Heimo pysyi kuitenkin kannassaan, joskin ahdistuneen oloisena.
Kun minut esiteltiin sulhaselleni, mikään ei liikahtanut
sielussani. En tuntenut miestä kohtaan vetoa enkä kiinnostusta. Ei hän
vastenmielinenkään ollut. Edessäni oli täysin neutraali ihminen, johon en olisi
kiinnittänyt juuri minkäänlaista huomiota, ellei häntä olisi esitelty minulle
tulevana aviomiehenäni.
Miehen nimi oli Shrinivas. Hän oli pieni ja laiha ja puhui
tyttömäisellä äänellä. Ympärillä oli intialaisia joogeja, jotka tuijottivat
meitä odottaen. Shrinivas kysyi, mitä mieltä olen avioliitosta. Mitä saatoin
vastata? Olin tavannut hänet ehkä minuutti sitten. Ihan hyvää, kuulin suuni
vastaavan.
Jäimme kahden. Shrinivas sanoi, että avioliittomme tarkoitus
on tuottaa oivaltaneita lapsia. Hän käytti sanaa produce. Minua kylmäsi.
Kävelimme rannalle ja ryhdyimme meditoimaan. Nostin
kundalinini, kuten Sahaja Yogassa oli tapana meditaation aluksi. Shrinivas
kommentoi, että nostan kundalinin ihan väärin. Opetti, kuinka se pitää nostaa.
En nähnyt mitään eroa siihen, miten olin sen itse nostanut.
Ystäväni Marin sulhanen oli myös intialainen. Joku sanoi,
että vain erityislaatuisille länsimaisille naisille annetaan intialainen
aviomies. Maria kuitenkin ahdisti intialainen mies. Hän sanoi näkevänsä
tulevaisuutensa jossain nurkassa sukkaa kutomassa. Parin päivän päästä hän
kieltäytyi avioliitosta.
Minuakin ahdisti, mutta en ollut valmis antamaan periksi.
Halusin olla hyvä joogi, halusin kasvaa, halusin ottaa Shri Matajin antamat
haasteet vastaan. Pohdinta-aikaa ei ollut kuin muutama päivä. Yritin tutustua
Shrinivasiin, mutta näin häntä vain ohimennen. Hän ei kokenut tarpeelliseksi
tutustua minuun. Aina kun sattumalta tapasimme, hän kysyi olenko syönyt ja
jatkoi matkaa. Olin epätoivoinen.
Juttelin miehen kanssa, johon olin ollut ihastunut. Hänetkin
oli kuulutettu jonkun kanssa naimisiin, mutta hän oli kieltäytynyt. Hän kertoi,
ettei vain pystynyt tällaiseen ja kysyi, miltä minusta tuntui. Ilottomana
vastasin, että minusta tuntuu hyvältä. En tiedä, valehtelinko enemmän itselleni
vai hänelle. Hän kommentoi, että olen niin puhdas, siksi pystyn tähän.
Halusin olla puhdas ja hyvä. Yritin ajatella myönteisesti
avioliitosta, väistää egostani kumpuavat ahdistuksen ja epätoivon tunteet.
Shrinivas antoi minulle ison kortin, johon oli painettu
yltiöromanttisia lauseita rakkaudesta ja siitä, kuinka olen muuttanut hänen
elämänsä. Hän ei ollut voinut ostaa korttia leiriltämme, joten se oli ostettu
ennen kuin me olimme edes tavanneet toisemme. Ketä hän oikein rakasti? Oliko
hän niin egoton ja pyhä, että rakasti syvästi jo ennen ensi silmäystä? Miksen
minä tuntenut itseäni rakastetuksi? Tuntui kuin minut olisi pakotettu
esittämään jotakin näytelmää, josta katosin itse kauas pois. Omille tunteilleni
tai epävarmuudelleni ei tässä näytelmässä olisi tilaa. Näytelmä oli täynnä
kiiltokuvamaisia hahmoja, valmiiksi painettuja kortteja, valmiiksi
kirjoitettuja vuorosanoja, pelkkiä rooleja.
Lopulta sain Shrinivasin keskustelemaan kanssani. Shrinivas
kertoi olevansa filosofiasta kiinnostunut ja opiskelevansa sitä yliopistossa.
Tartuin tähän: ainakin meillä olisi jotakin yhteistä, opinnot ja filosofia.
Ehkä tämä liitto olisi oikeasti hyvä asia. Minun olisi päästävä egoni yli,
laitettava syrjään kaikki epäilykseni ja ennakkoluuloni. Maksoin
avioliittomaksun, kun sitä pyydettiin.
Yhtenä aamuna tunsin itseni nuutuneeksi. Laahustin jonnekin
väsyneenä. Shrinivas tuli vastaani ja sanoi minun näyttävän tylsältä. Kehotti
minua meikkaamaan.
Tsemppaamisesta huolimatta en päässyt ahdistuksesta ja
epätoivosta yli. Tapasin toisen australialainen tädin, jonka kanssa olin
jakanut junavaunun pitkällä matkallamme. Kerroin hänelle, miltä minusta tuntuu
ja etten tiedä, pystynkö menemään naimisiin. Täti kuunteli tarinani ja sanoi,
että jos kieltäydyn, minut heitetään ulos Sahaja Yogasta. Hänellä ei ollut
muuta sanottavaa.
Sahaja Yogasta ulos heittäminen oli pahinta, mitä saatoin
kuvitella. Menisin mieluummin naimisiin kuin ottaisin sellaisen riskin.
Hääpäivänä olin raivon vallassa. Olin suunnitellut ostavani mieleiseni
silkkisen hääsarin, mutta Shrinivas ilmoitti, ettei tällainen kävisi päinsä.
Hän ostaisi minulle sarin. Oletin, että pääsisin itse vaikuttamaan valintaan,
mutta joku intialainen nainen toi minulle jäykän, paksun keinokuituisen sarin
lahjana mieheltäni. Inhosin saria sydämeni pohjasta. Minua raivostutti muutenkin
koko häihin liittyvä hässäkkä ja koristautuminen. Tunsin itseni lehmäksi, jota
talutetaan karjamarkkinoille. Juuri kun olin saanut itseni joogisiskojen
avustuksella morsiamen näköiseksi, joku intialainen nainen toi ylimääräisen
huivin, joka minun olisi pitänyt ehdottomasti vielä pukea. Kieltäydyin. En
kerta kaikkiaan olisi enää kestänyt purkaa rakentamaani kokonaisuutta ja
loihtia sitä uudestaan ylleni.
Häät kulkivat eteenpäin kuin unessa. Tunteja kestävät
rituaalit meditaatioineen ja mantroineen lauhduttivat kuitenkin raivoni ja pystyin taas
ajattelemaan positiivisesti. Kaksi oivaltanutta sielua oli liittynyt yhteen, se
olisi pääasia.
Häitten jälkeen jätin Shrinivasin viettämään iltaa omien
ystäviensä kanssa ja sanoin meneväni nukkumaan. En jaksanut
enää olla mieheni seurassa, ja ajatus jostakin intiimimmästä kanssakäymisestä
käytännössä ventovieraan kanssa tuntui kammottavalta. Myöhemmin Shrinivas
kertoi, kuinka pettynyt oli, kun minä vain häivyin. Muut parit olivat
kuherrelleet ja harrastaneet seksiä rannalla.
***
Suomessa olin ristiriitaisissa tunnelmissa. Oli taas niin
paljon, mitä piti salailla ulkopuolisilta. En tietenkään voinut kertoa menneeni
järjestettyyn avioliittoon ja että se tuntui aika pahalta. Kun lopulta kerroin
opiskelukavereilleni ja sukulaisilleni menneeni naimisiin, annoin ymmärtää,
että olimme mieheni kanssa tavanneet jotenkin ”normaalisti”. Yritin ajatella
positiivisesti avioliitosta, mutta minulla oli kammottava olo. Kun näin jonkun,
jonka kasvonpiirteet muistuttivat mieheni piirteitä, vatsani muljahti ja tunsin
pahoinvointia. Syntymäpäivälahjaksi mieheni lähetti kasetin, jossa Shri Mataji
opettaa, kuinka olla vaimo. Purskahdin itkuun.
Sahaja Yogaan meneminen oli ollut elämäni suurin asia ja
tuonut aikoinaan minut monella tavalla lähemmäksi aitoa, sisintä itseäni. Nyt
tunsin kuitenkin eläväni laatikossa. Elin henkisesti erilläni Sahaja Yogan
ulkopuolisesta maailmasta, sen ihmisistä ja asioista, monista tavoista oppia ja
kasvaa. Yritin oppia ja kasvaa laatikon sisällä, mutta se kävi koko ajan
vaikeammaksi.
Tunsin syyllisyyttä siitä, että en ole tarpeeksi antautunut.
Vaikka meditoin ja yritin, pieni osa minusta ei suostunut luovuttamaan
kokonaan, vaan ajatteli edelleen kriittisesti ja itsenäisesti. Sahaja Yogan
alussa meitä oli kyllä kehotettu suhtautumaan kaikkeen ”tiedemiehen avoimin
mielin”, mutta tuntui, että tämä asenne piti heittää romukoppaan siinä
vaiheessa, kun olimme niin sanotusti vakiintuneet Sahaja Yogassa. Shri Matajin
epäily oli tietenkin osoitus, että hienorakenteessa oli jokin pahasti vialla.
Yritin tukahduttaa epäilyni, mutta osa minusta oli pettynyt Shri Matajiin. Luin
ja kuuntelin Shri Matajin vanhoja puheita ja odotin aina innolla uusia. Tuntui,
ettei hän koskaan sanonut mitään oikeasti tuoretta ja koskettavaa. Puheet
tuntuivat usein vain tympeältä vanhan toistolta. Ihmettelin joitakin hänen lastenkasvatusohjeitaan,
kuten sitä että tyttölasten ei saisi antaa päättää, mitä he haluavat
aamiaiseksi, kun taas pojille voi antaa pari vaihtoehtoa, joista he saavat valita.
Kerran katselin Shri Matajin televisiohaastattelua. Kriittinen mieleni
ihmetteli, miksi Shri Mataji ei vaikuta kuuntelevan kysymystä, jonka
haastattelija hänelle esittää, vaan alkaa vain selittää jotakin ihan muuta,
mainostaa Sahaja Yogaa. Eikö hän kykene normaaliin vuorovaikutukseen,
kuuntelemaan ja vastaamaan kysymykseen? Väistin ihmettelyni kuitenkin pian:
Shri Mataji on Jumala, eikä Jumalaan sovelleta normaaleja inhimillisen
käytöksen kriteerejä.
Ristiriita kuitenkin pysyi. Miksi minä kiinnitin huomioni
tällaisiin asioihin? Halusin niin kovasti opiskella yliopistolla, tietää,
tutkia, oppia uutta, ja tämä kaikki kasvatti ja vahvisti kriittistä mieltäni. Shrinivas
kirjoitti, etten saa opiskella enempää kuin 2–3 tuntia päivässä. Hän oletti,
että lopetan jossain vaiheessa opiskelut kokonaan ja jään hoitamaan kotia. Minusta
tämä tuntui kammottavalta tulevaisuudelta. Tunsin itseni huonoksi joogiksi, kun
en kyennyt näkemään asioita niin kuin minun olisi pitänyt nähdä.
Välillä onnistuin ajattelemaan kauniisti avioliitostani ja
uskottelemaan itselleni, että mieheni oli maailman suloisin aviomies. Välillä
vajosin kammottavaan ahdistukseen. Shrinivas kertoi kirjeissään lähinnä Sahaja
Yoga -tapahtumista. Minusta hän tuntui robotilta. Välillä mietin avioeroa ja
ajattelin, ettei mikään mies tai edes Sahaja Yoga saa määrätä minua ja tappaa
iloani.
Rinnassani oli kyhmy. Kävin tutkituttamassa kyhmyn, ja
lääkäri vaikutti huolestuneelta. Minulla saattaisi olla rintasyöpä. Olin juuri
käynyt tutkimuksissa ja menin ashramiin meditoimaan. Reidar kysyi, mitä minulle
kuuluu. Vastasin itku kurkussa, että ei kovin hyvää. Reidar lähti heti toiseen
huoneeseen, eikä esittänyt jatkokysymyksiä. Sahaja-joogeina meidän piti olla
aina iloisia.
Kasvain oli hyvänlaatuinen, leikattiin, enkä ajatellut sitä
juuri sen enempää. Mielialani pysyi kuitenkin matalana. Välillä olin ahdistunut
ja väsynyt, välillä sisälläni kiehui raivo ja ärsyynnyin helposti. Jos olisin
tutustunut psykologiaan ja lukenut masennuksesta, olisin huomannut itsessäni
sen oireet. Nyt mielsin ”heiluvani vasemmalta oikealle”; minun pitäisi
meditoida paremmin, olla enemmän ”keskellä”. Kaipasin edelleen. Kaipasin
vapautta. Kaipasin myös läheisyyttä ja rakkautta. Soimasin itseäni: minullahan
oli mies! Miksen voinut tyytyä siihen?
Olin meditoinut yli kolme vuotta, omistautunut Shri
Matajille, kunnioittanut korkeita, puhtaita ihanteita, ollut ”normaali” ja
hillitty. Tuntui, että sisälläni asui kuitenkin vahva voima, joka halusi tuhota
kaiken. Se tanssi kuin suuri Kali-jumalatar kieli suusta ulkona, ei totellut
ketään, ei piitannut mistään, oli täynnä halua ja tahtoi vain elää.
Onneksi oli hyviä joogiystäviä, joitten kanssa saatoin
jutella ja jakaa kokemuksia edes vähän. Puhuin pitkään puhelimessa Elman
kanssa. Elma oli käynyt läpi samanlaista vaihetta, pudonnut. Hän oli muuttanut
Pohjois-Suomeen, tapaili miehiä ja oli jopa juonut itsensä humalaan.
Suunnittelimme Elman kanssa, että hän voisi muuttaa luoksemme, kun palaisi
Helsinkiin. Virve oli lähtenyt Intiaan miehensä luokse, ja meillä oli huone
vapaana.
Reidar kuuli suunnitelmistamme ja soitti minulle. Minun ei
pitäisi asua Elman kanssa. Elma kävi nyt läpi sellaista vaihetta, että hänen
olisi parasta olla yksin. Suunnitelma peruttiin. Taloomme muutti sen sijaan
serkkumme ja hänen tyttöystävänsä, ei-joogeja kumpikin.
Shrinivas kirjoitti rakastavansa minua ja että olen kuin
enkeli. En tuntenut itseäni enkeliksi. Kerroin Reidarille, että olen ollut
ahdistunut siitä lähtien kun menin naimisiin. Hän sanoi, että ne ovat minun omia ahdistuksiani, jotka minun pitää itse ratkaista. Hän saarnasi, että olen
omaksunut suomalaisen naisen egon. Minun pitäisi muistaa, että mies on perheen
pää. Vaikka mies sanoisi mitä tyhmää, minun pitäisi vain myöntyä. Roolit täytyy
säilyttää.
Tuntui, että Reidarille mikään ei ikinä kelvannut. Yhtenä
sunnuntaina havanan, tulirituaalin jälkeen innostuimme laulamaan, taputtamaan
ja tanssimaan. Tanssimme ja iloitsimme sydämemme pohjasta. Tanssin jälkeen
Reidar piti puheen, jossa arvosteli niitä joogeja, jotka eivät olleet osallistuneet
tanssiin. Heillä oli ”vishuddhit” (kurkkuchakra tukossa). Jotkut ovat taas
”liian oikealla” ja heidän pitäisi ottaa rauhallisesti. Reidarin mukaan
kaikilla oli parantamisen varaa tässä asiassa.
Pieni joukko joogeja oli perustanut oman Sahaja Yoga
-osastonsa ja piti kokoontumisia keskenään. Jotkut heistä olivat kirjoittaneet
Shri Matajille kirjeen, jossa arvostelivat Reidarin toimintaa. Kirjeeseen ei tullut vastausta. En tiedä, mistä he valittivat, mutta ymmärsin, että
Reidarilla oli Shri Matajin tuki takanaan.
Reidaria ei saanut arvostella. Toisaalta Sahaja Yogassa ei pitänyt olla hierarkioita, mutta toisaalta Shri Mataji oli sanonut
valinneensa liiderit ja puhuvansa liiderien kautta. Liidereitä piti totella,
eikä heille saanut sanoa vastaan.
Kaiken ahdistuksen keskellä opiskelin ahkerasti, ja opinnot
sujuivat hyvin. Tuntui, että pääsin opintojeni parissa vähäksi aikaa pakoon
ongelmiani. Olin aloittanut myös uskontotieteen opinnot ja olin
innoissani. Oli upeaa tutustua koko
maailman uskontoperinteeseen. Ymmärsin myös, että maailmassa on hirveä määrä
erilaisia uskonnollisia ryhmiä, joissa kaikissa uskotaan juuri oman ryhmän
olevan se ainoa ja oikea. Ja että tämä usko ja vakuuttuneisuus on ihan yhtä
vahvaa kuin meilläkin Sahaja Yogassa.
***
Päätin lähteä Intiaan. Halusin selvyyden avioliittooni. Olin
kysellyt värähtelyiltä, mitä minun pitäisi tehdä, ja vahvimmin tunsin viileää
tuulta siitä, että minun pitäisi erota. En kuitenkaan ihan luottanut
värähtelyihin; värähtelyt saattoivat sanoa yhtenä päivänä yhtä, toisena toista,
yhdelle ihmiselle yhtä, toiselle toista. En myöskään luottanut kykyyni tuntea
värähtelyjä tarpeeksi hyvin. Sitä paitsi Shri Mataji oli naittanut meidät, en
kai noin vain voinut erota?
Olin ilmoittanut Shrinivasille tulostani, ja luulin kaiken
olevan järjestyksessä. Päivää ennen lähtöäni hän soitti ja kysyi, koska olen
tulossa. Kerroin sen ties kuinka monennen kerran. Hän pyysi perumaan lipun.
Avioliiton kanssa oli jotain ongelmia. Hän oli aiemmin kertonut vanhempiensa
hyväksyneen liittomme, mutta nyt kävi ilmi, että oikeasti vanhemmat olivat
hylänneet hänet. Siksi olisi parempi, etten tulisi. En kuitenkaan enää voinut
oikein perua matkaani, lippuja ei ainakaan lunastettaisi takaisin. Soitin
itkien joogiystävälleni, joka kertoili omista ongelmistaan intialaisen
aviomiehensä kanssa ja kannusti lähtemään.
Saavuin Intian kesään. Shrinivasin täti ja setä tulivat
minua vastaan Delhin lentoasemalle. He olivatkin ainoat mieheni sukulaiset, jotka
tapasin. Jotkut ehkä ajattelevat, että intialaisten vanhempien on länsimaisia helpompi
hyväksyä Sahaja Yoga -liitot, ovathan Intiassa avioliitot muutenkin yleensä järjestettyjä.
Asia on kuitenkin yleensä toisin päin. Länsimaissa on totuttu, että avioliitto
on sen solmivien oma asia. Intiassa taas avioliitot kuuluvat koko perheelle ja
suvulle. Naittaessaan jäseniään Sahaja Yoga astuu rankasti alueelle, jonka
perhe kokee omakseen.
Kesäinen Delhi oli tappavan kuuma. Huokasin helpotuksesta
päästessäni lopulta etelään kulkevaan junaan ja tuntiessani ensimmäisten
sadepisaroitten satavan junan ikkunasta käsivarsilleni.
Talo, jonne saavuin, oli iso, puutarhan ympäröimä
omakotitalo ylemmän keskiluokan asuinalueella. Se ei kuitenkaan ollut Shrinivasin
oma koti. Shrinivas oli minun tuloni takia muuttanut jostakin konttorin
takahuoneesta Hyderabadin liiderin luo. Liideri ja tämän vaimo olivat
toimittaneet sulhasen vanhempien roolia hääseremoniassamme ja ikään kuin
adoptoineet vanhempiensa hylkäämän Shrinivasin. Pariskunta oli meitä vain
kymmenisen vuotta vanhempi, mutta kutsuimme heitä nimillä Papaji (isä) ja Mummy
(äiti).
Vain muutamaa vuotta aiemmin olin kulkenut Intiaa ristiin
rastiin siilitukkaisena rinkkamatkailijana ja selvinnyt hyvin kaikista
matkustamisen haasteista. Nyt olin pitkätukkainen, sarissa kulkeva vaimo, enkä
saanut poistua talostamme puutarhan isoa rautaporttia pitemmälle. Olin tottunut
hoitamaan asioita, opiskelemaan, siivoamaan, laittamaan ruokaa, liikkumaan, harrastamaan,
pitämään yhteyttä ystäviini ja ylipäänsä toimimaan itsenäisesti elämässäni.
Tämä kaikki loppui nyt. Palvelijat hoitivat ruoanlaiton, siivouksen ja muut
taloustyöt. Ystäviä ei ollut. Pääsin ulos talosta vain mieheni tai Mummyn
seurassa. Tunsin kuolevani työn puutteeseen. Yritin pestä edes omat vaatteeni,
mutta siitä nousi hälinä. Jopa pyykinpesusta vastuussa oleva palvelija
järkyttyi. Pyysin Shrinivasia viemään minut kävelylle, edes 15 minuutiksi, ja
sain hänetkin järkyttymään: 15 minuutiksi! Kävi ilmi, ettei hän ollut eläessään
kävellyt viittä minuuttia kauempaa. Sain tehdä jonkin verran puutarhatöitä,
mutta ainoa työkalu, jonka töihini sain, oli teelusikka.
Mummy kertoi minulle, etteivät intialaiset naiset naimisiin
mentyään tee juuri mitään. Päivät he lepäävät ja illaksi koristautuvat
miestään varten. Hän kertoi, ettei ollut itse ensimmäisen avioliittovuotensa
aikana juuri poistunut kotoaan, vaan viettänyt vuoden yksinään meditoiden,
ikään kuin Shri Matajin kanssa kahden.
Shrinivaskin oli suurimman osan ajasta toimettomana.
Palvelijat sen sijaan raatoivat jopa 18-tuntisia työpäiviä. Ihmettelin joskus
tätä eroa ihmisten välillä, mutta Shrinivasille se oli itsestään selvä
yhteiskuntaluokkiin liittyvä ero. Mummy ei viitsinyt edes kumartua laittamaan
kenkiä jalkoihinsa, vaan huusi palvelijan paikalle auttamaan.
Mummy otti opettavaisen asenteen minua kohtaan. Koska olin
naimisissa intialaisen kanssa, minun pitäisi olla intialainen. Koska Shri
Mataji oli intialainen, meidän joogien pitäisi omaksua intialainen
kulttuuri. Ja koska Shri Mataji oli lihava, meidän joogienkin pitäisi olla
lihavia. Minun pitäisi lihoa vähintään kymmenen kiloa. Vaimona minulla oli niin
paljon opittavaa. Minun täytyisi ensinnäkin pitää miestäni Jumalasta
seuraavana. Olisi hyvä, jos joka aamu koskettaisin hänen jalkojaan nöyryyteni
merkiksi. Mies tuli aina ensin, sitten vasta itse, kaikessa. Kerran erehdyin
ottamaan sokeria teeheni ennen Shrinivasia, ja sain niin tiukat nuhteet
osakseni, että itkin monta tuntia itsekseni.
Shrinivas opasti minua myös. Minun pitäisi olla hyvin
tottelevainen häntä kohtaan. Minun pitäisi muuttua. Minun pitäisi ottaa oppia
Mummysta ja pyrkiä tulemaan Mummyn kaltaiseksi. En ikinä ymmärtänyt, mitä
Mummyn piirteitä minun tarkkaan ottaen piti omaksua. Mummy löhöili paljon
sohvalla ja komenteli palvelijoitaan.
Shrinivas oli kertonut minulle filosofian opinnoistaan. Nyt
kävikin ilmi, että hän oli keskeyttänyt opintonsa jo aikoja sitten. Hänen
mielestään ei ollut mitään syytä opiskella, koska meillä sahaja-joogeilla oli ”absoluuttinen tieto”. Filosofian sijaan hän oli kiinnostunut rahasta ja
kaupallisesta alasta. Minullekin hän ehdotti – mikäli halusin vielä opiskella –
kaupallisen alan opintoja. Shrinivas kertoi elämänsä päämääränä olevan
rikkaaksi tuleminen (Sahaja Yogan jälkeen tietenkin). Hän alkoi suunnitella
antibioottien tuontia Suomeen jonkun hämärän oloisen liikemiehen kanssa.
Liiderimme ja Papajimme kertoili joskus mielipiteitään
erinäisistä asioista, kuten ympäristönsuojelusta. Nahkatuotteita valmistavan
tehtaan johtajana hän ei ollut innoissaan ympäristöliikkeestä. Itse olin tietenkin
ympäristönsuojelun kannalla ja ilmaisin eriävän mielipiteeni. Väittelimme
mielestäni ihan rauhallisesti ja ystävällisesti asioista. Shrinivas oli
järkyttynyt. Hän ei ikinä voisi olla eri mieltä tai väitellä liiderin kanssa
mistään. Liiderit olivat hänelle pyhiä, edes liidereitten värähtelyjä ei saisi
kokeilla.
Shrinivas suunnitteli muuttavansa Suomeen. Olin tuonut
hänelle suomen oppikirjoja, mutta hän ei viitsinyt juuri avata niitä. Suomi oli
hänen mielestään kammottava paikka. Hänellä olisi siellä paljon tehtävää Sahaja
Yogaa levittäessään. Mummykin kauhisteli länsimaita. Hän kertoi lukeneensa jostakin
intialaisesta lehdestä karmean homoseksuaalisuutta lietsovan artikkelin ja
vaati, että kirjoitan lehteen ja kerron, miten kamalaa länsimaissa on
homoseksuaalisuuden takia. Luin artikkelin, ja minusta se oli vain kuvaus yhden
ihmisen parisuhteesta ja häistä Amerikassa. En tiennyt mitä sanoa. Kerroin
Mummylle, että yksi läheisistä opiskelukavereistani on biseksuaali ja että vietimme
paljon aikaa yhdessä. Mummy käski minun katkaista välini tähän tyttöön; en
saisi olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä.
Halusin tutustua Hyderabadiin. Pyysin Shrinivasia viemään
minut kaupungin nähtävyyksille. Hän oli todella nihkeä lähtemään. Kerran hän
vei minut museoon. Matkalla vastaamme käveli muslimiperhe, naiset mustissa
hunnuissa. Shrinivas kommentoi, että nuo ovat kamalia ihmisiä, tappavat toisia
ihmisiä. Olin ihmeissäni. Minusta Sahaja Yogan yksi kauneimmista piirteistä oli
se, että kaikki uskonnot nähtiin saman elämänpuun oksina. Emme tekisi eroa
muslimin, hindun tai kristityn välillä. Shrinivasin asenteet kuulostivat
hindufundamentalismilta.
Shrinivas asetti minulle sääntöjä, joita en oikein
ymmärtänyt. Päiväunien nukkuminen oli kiellettyä, ettei jumalatar Lakshmi
loukkaannu. Kotona meditoidessani en saanut käyttää tyynyä tai pehmikettä, vaan
minun oli istuttava kylmällä marmorilattialla takapuoli jäässä.
Päivät kuluivat hitaasti. Olin todella ahdistunut. Tuntui,
että minussa on vain vikaa, en saa yhteyttä keneenkään, olen henkisesti täysin
yksin. Shrinivas kysyi, olenko onnellinen täällä Intiassa. Sanoin, etten tiedä,
olen vain olemassa. Hän kommentoi, ettei minun pitäisi tuntea niin. Kerroin
Shrinivasille useampaan otteeseen pahasta olostani ja epäilyksistäni
avioliittomme suhteen. Hän ei ymmärtänyt, eikä halunnut oikein kuunnellakaan.
Shrinivasin joogiystävä Ganesh oli ollut järjestetyssä
avioliitossa australialaisen naisen, Annan kanssa. Avioliitto oli päättynyt
eroon Annan löydettyä Australiasta uuden miehen. Shrinivas ei voinut ymmärtää
Annaa. Ganesh oli rikas! Hänellä oli ollut varaa viedä Anna viiden tähden
hotelleihin syömään länsimaista ruokaa vaikka joka päivä. Miten Anna saattoi
olla onneton? Jossain vaiheessa Anna oli kertonut Ganeshille lapsuuden
traumoistaan, kuinka hänen isänsä ja veljensä olivat pahoinpidelleet häntä.
Shrinivas paheksui tällaista. Ei tällaisia pidä mennä kertomaan omalle
aviomiehelle, miehellehän tulee siitä paha mieli.
Kävimme Sahaja Yoga -tapaamisissa. Juttelin monien joogien
kanssa, solmin pinnallisia suhteita, mutta sisintäni en kyennyt jakamaan
kenenkään kanssa. Koin itseni yhä yksinäisemmäksi ja ahdistuin enemmän ja
enemmän.
Tunsin kyllä värähtelyt, mutta hämmästelin, miten tarkkaan
Shrinivas ja monet muutkin intialaiset vaikuttivat tuntevan ne. Shri Mataji oli
yöpynyt monta kertaa talossa, jossa asuimme ja sanonut, että talon värähtelyt
ovat kuin Himalajalla. Mummy oli ollut Shri Matajin kanssa paljon tekemisissä
teini-ikäisestä lähtien ja kertoi ihmeellisiä tarinoita gurumme tekemistä
ihmeistä ja kaikkitietävyydestä. Ehkä minussa oli jotakin pahasti vialla, kun
en osannut vain nauttia värähtelyistä ilman mitään ajatuksia ja olla samalla
aaltopituudella näitten puhtaitten, hienojen ihmisten kanssa.
Aloin pitää itsemurhaa varteenotettavana vaihtoehtona.
Ikään kuin Mummy olisi lukenut ajatukseni, mikä ei ehkä
ollut niin vaikeaakaan, jos katsoi tarkkaan olemustani. Yhtenä päivänä hän
kertoi minulle tiukkaan sävyyn, kuinka itsemurha ei ole mikään ratkaisu
mihinkään. Itsemurhan tehnyt ei koskaan pääse eteenpäin eikä eroon tilastaan,
vaan jää roikkumaan ikuisiksi ajoiksi jonnekin välitilaan. Tuntui kuin
viimeinenkin tilaisuus paeta olisi viety minulta pois.
Oloni helpottui, kun lähdimme matkalle. Pääsin tapaamaan
pikkuveljeänikin, joka opiskeli Sahaja Yogan musiikki- ja taideakatemiassa
toisessa osavaltiossa. Oli ihanaa päästä pois, liikkeelle, tapaamaan muitakin
ihmisiä kuin vain Hyderabadin kollektiivin jäseniä. Havaitsin, että Sahaja
Yogaa harjoitettiin vähän eri lailla eri puolilla Intiaa ja maailmaa. Yhdessä
kaupungissa videolta katsottiin jotakuta hindufundamentalistiksi tietämääni
poliitikkoa, ei Shri Matajia. Yhdessä kaupungissa meditoijat oli määrätty viivasuoriin
riveihin kuin sotilaat. Kävin myös Sahaja Yoga -keskuksessa, jonka seinälle oli
ripustettu pitkä lista nimeltään ”Sahaja Yogan säännöt”. Suomessa meille oli
aina sanottu, ettei Sahaja Yogassa ole mitään sääntöjä. Totta kai samat säännöt
olivat voimassa myös Suomessa, mutta ne olivat ikään kuin ihmisten sisässä,
oman henkisen kasvun myötä oivallettuina, eivät roikkuneet seinällä
kirjoituksen muodossa.
***
Syksyllä palasin Suomeen ja jatkoin opintojani. Shrinivas
muuttaisi perässäni Suomeen joskus myöhemmin. Yritin itsepintaisesti asennoitua
positiivisesti avioliittooni ja ajatella kauniisti miehestäni. Yritin kokea
rakkautta ja joskus jopa uskoin siihen vähän. Sisälläni tunsin kuitenkin
raivoa, josta en päässyt eroon.
Shri Mataji oli sanonut Sahaja Yoga -avioliittojen olevan
99-prosenttisesti onnistuneita. Ihmettelin tätä, kun mietin suomalaisten joogien
järjestettyjä liittoja. Muutama pariskunta vaikutti kieltämättä ihan tyytyväiseltä,
mutta nämä tyytyväiset tuntuivat kyllä olevan vähemmistössä. Jotkut olivat
eronneet aika pian häitten jälkeen.
Yliopistolla ja muuallakin ympärilläni pyöri miehiä, jotka
ilmaisivat ihastustaan. Kerran istuin yksinäni odottamassa metroa ja luokseni
tuli kivan näköinen nuorimies kysymään, lähdenkö elokuviin. Kun myöhemmin
istuin hänen kanssaan kahvilla, hän kertoi ihmetelleensä omaa käytöstään. Hän
ei ikinä lähestynyt tuntemattomia naisia. Olin vain näyttänyt niin kamalan
yksinäiseltä ja surulliselta, että hänen oli ihan pakko tulla puhumaan minulle.
Minusta tuntui kuin maailmankaikkeus olisi huutanut minua
eroamaan, ja kun en ollut eronnut, se tarjoili auttavaa kättään monessa eri muodossa.
Kaipasin kovasti rakkautta ja olin täynnä surua ja unelmia.
Mieheni ei ollut se, johon unelmani kohdistuivat. Reidar sanoi pujapuheessaan,
että joogien on lopetettava unelmointi. Yritin, mutta unelmat olivat liian
vahvoja.
Osallistuin yliopistolla pääaineeni seminaariin, jossa istui
opiskelijoita proseminaarivaiheessa olevista väitöskirjaa tekeviin asti. Istuin
Petjan vieressä. Petja oli laitoksellamme luennoitsijana sekä
jatko-opiskelijana ja oli opettanut minuakin. Hän neuvoi minua
tietokoneen käytössä ja aloimme muutenkin viettää aikaa yhdessä. Yhtenä päivänä
sain Petjalta kirjeen: hän oli rakastunut minuun.
Tunsin vahvaa vetoa Petjaan ja olin hämmennyksissäni.
Ajattelin Shrinivasia, avioliittoani ja tuskastuttavia yrityksiäni olla
kunnollinen vaimo, yrityksiäni tuntea jotain, mitä en luonnostani tuntenut. Nyt
minulle kirjoitti rakkaudestaan mies, joka aidosti kiinnosti minua. En
rynnännyt suhteeseen Petjan kanssa, mutta en torjunutkaan häntä. Vietimme edelleen
aikaa yhdessä. Jotenkin yritin unohtaa ja olla ajattelematta koko tilannetta. Kirjoitin
Shrinivasille, että en halua hänen tulevan Suomeen enkä halua enää olla
naimisissa.
Olin kovaa vauhtia rakastumassa Petjaan, ja aloimme
seurustella. Minun ei tarvinnut enää unelmoida asioista, koska ne tulivat
todellisiksi. Samaan aikaan olin kauhuissani. Tunsin itseni todella huonoksi
joogiksi. Oli vaikea kertoa muille sahaja-joogeille elämäni saamasta
käänteestä. Kerroin kuitenkin muutamalle läheiselle joogiystävälle.
Shrinivas kirjoitti tulevansa Suomeen. Eikö hän ollut
ymmärtänyt kirjettäni?
Yhtenä iltana ashramissa Reidar halusi puhua kanssani kahden.
Menimme hämärään huoneeseen, jossa hän kertoi kuulleensa tilanteestani. Hän oli
vihainen. Tällaiset asiat pitää kertoa ensin hänelle. Ei niin, että hän saa
kuulla ne muualta. Olin myös asettanut hänet ja suomalaiset todella ikävään
tilanteeseen: Shri Mataji ei kohta suostuisi naittamaan suomalaisia, koska
meidän avioliittomme eivät kestä. Erityisesti naisten suhteen Shri Mataji on
ollut tosi tiukka. Hän saattaisi jopa heittää minut ulos Sahaja Yogasta. Minun
pitäisi vain yrittää pysyä naimisissa. Olinhan asunut ei-joogien kanssa viime
ajat, siitä tällainen negatiivisuus. Kaiken takana Reidar sanoi tuntevansa vain
keskisydän-chakran, pelon. Reidar neuvoi, että minun pitää ajatella elämäni
harmaana putkena, jonka päässä näkyy valoa.
Reidar oli selvästi huolestunut myös siitä, että hänen pitää
ilmoittaa Shri Matajille minun ja Shrinivasin erosta. Sanoin, ettei hänen
tarvitse hoitaa asiaa, hoitaisin asian itse Hyderabadin joogien välityksellä.
Keskustelumme jälkeen tunsin valtavaa syyllisyyttä ja
epätoivoa. Reidarin kasvot välkkyivät mielessäni. Oli totta, että tilanteeseeni
liittyi paljon pelkoa. Kyllähän minä pelkäsin. Ymmärsin, että olen menossa
jonnekin alas. Suhde ei-joogiin olisi kaikkea muuta kuin jumalallinen. Olin
kuitenkin rakastunut. Enkä kerta kaikkiaan voinut enää palata Shrinivasin
vaimoksi, siihen painajaiseen, jota olin elänyt kohta vuoden verran. Koin,
ettei minulla ollut muita kuin huonoja vaihtoehtoja. Jos pysyisin naimisissa,
voisin sanoa hyvästit mielenterveydelleni. Eläisin todellakin harmaassa
putkessa, enkä edes näkisi sitä valoa, jota Reidar oli mainostanut. Jos
jatkaisin Petjan kanssa, saattaisin menettää värähtelyni, pudota ulos Jumalan
valtakunnasta, tärkeimmästä ja arvokkaimmasta, mitä minulla oli.
Valvoin koko yön paniikin vallassa.
Elämä kuitenkin jatkui. Olin valinnut tieni. Kaikki yhteisössämme eli kollektiivissa tiesivät tilanteestani. Sain paljon arvostelua osakseni. Yksi
tuli sanomaan suoraan, että teen väärin, toinen kysyi, kuinka kehtaan toimia
kuten toimin, kolmas ihmetteli, miten olen voinut jättää niin ihanan miehen,
neljäs ei edes tervehtinyt, viides kertoi, ettei uudesta suhteestani tuntunut
värähtelyjä ja kuudes jatkoi samoilla linjoilla. Yritin olla ”detached”, kuten
meidän sahaja-joogeina kuului olla. Se tarkoitti, ettemme saaneet reagoida.
Meidän piti ottaa kaikki vastaan tyyninä.
Shrinivas soitti ja kertoi hankkineensa lentoliput. Eikö hän
vieläkään ymmärtänyt? Kerroin haluavani avioeron. ”Taas puhut tuota samaa” hän
kuittasi ja kertoi tulevansa Suomeen. Vasta kun kerroin haluavani mennä
naimisiin toisen miehen kanssa, asia meni perille. Hän sanoi, että tästä on
puhuttava Shri Matajille. Myönsin, että se olisi tosiaan parasta. ”Onko tämä
lopullinen päätöksesi?” Shrinivas kysyi, ja minä vastasin myöntävästi. Puhelu
loppui. Pyysin mielessäni anteeksi Shri Matajilta eroani, uutta suhdettani,
toimintaani, kaikkea.
Kollektiivissa jokin oli vahvasti muuttunut, kasvojen ilmeet,
tervehdykset, välittömyys. En enää tuntenut itseäni tervetulleeksi.
Eivät toki kaikki joogiveljeni ja -siskoni tuominneet minua.
Kerran vietimme iltaa yhden siskon kanssa, joka oli myös käynyt läpi rankkoja
asioita. Puhuimme kaikesta, kuin padot olisivat auenneet. Jouduin keskustelun
jälkeen myöntämään itselleni, että olen kiinnostunut myös naisista, enkä enää
halunnut tukahduttaa tätäkään puolta itsessäni. Voisin vain rukoilla Jumalalta
puhtautta. Minulla oli muutama muukin ystävä, jotka ymmärsivät minua eivätkä
tuominneet. Ajattelin, että tulisin hulluksi ilman neljää joogisiskoa, joiden
kanssa saatoin puhua avoimesti elämästäni. Petja oli tietenkin myötätuntoinen
ja lohdutti minua, kun olin surullinen. En kuitenkaan halunnut puhua asioista,
jotka saisivat hänet näkemään Sahaja Yogan ikävässä valossa. Sahaja Yoga oli
minulle tärkeintä, ja toivoin Petjankin joku päivä liittyvän
joukkoomme.
Yhtenä päivänä Reidar halusi taas puhua kanssani kahden.
Kävelimme hänen työhuoneelleen, ja hän selitti, että minulla on negatiiviset
energiat. Jos vietin aikaa sellaisten joogien kanssa, joilla oli samalla lailla
huonot energiat, nämä energiat vahvistaisivat toisiaan. En saisi enää levittää
huonoja energioitani. En saisi puhua henkilökohtaisista asioistani toisille.
Hän mainitsi ne neljä joogisiskoa, joiden olin kokenut pelastaneen elämäni
kaiken tuomitsemisen ja torjunnan keskellä. Saisin puhua heidän kanssaan vain
ohimennen ja kevyistä asioista, säästä ja sen sellaisesta, mutta mitään
syvällistä en saisi heidän kanssaan enää jakaa. Jos haluaisin puhua asioistani
avoimesti, minun olisi puhuttava niistä koko kollektiivin kanssa.
Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hullulta, että tottelin
Reidaria. Annoin hänen riistää minulta ne ainoat ihmiset, joiden kanssa olin
voinut puhua tasavertaisesti, paljastaa tunteeni ja herkkyyteni ilman pelkoa ja
tuomituksi tulemista. Olin kuitenkin sisäistänyt vahvasti sen, että liidereitä
pitää totella. Guruni ja Jumalani oli näin määrännyt.
Minusta tuntui kammottavalta. Jos tällainen ei ollut
mahdollista, miten se sitten oli tapahtunut? Enkö minä ollut Sahaja Yogassa? En
ilmeisesti jollain tasolla ollut edes olemassa sahaja-joogina. Olisi ollut
helpompaa, jos Shri Mataji olisi ollut vain vihainen.
En voinut puhua tunteistani, enhän saanut levittää negatiivisia
värähtelyjäni. Kävelin yksinäni metsässä ja mietin, että käsitykseni Jumalasta
on nykyään ihan erilainen kuin joskus aikoinaan. Aikoinaan Jumala oli minulle
kuin läheisistä läheisin ystävä, joka ei koskaan hylkäisi, vaan olisi aina
kanssani ja puolellani. Lempeän ja armollisen Jumalan paikalla oli nyt Shri
Mataji, ankara, tuomitseva Jumala täynnä vaatimuksia ja sääntöjä, joita en
koskaan onnistuisi täyttämään.
***
Keväämmällä lähdin käymään Edinburghissa, jossa Petja teki
väitöskirjaa. Matkalla pysähdyimme Lontoossa ja kävimme ashramissa tapaamassa
yhtä suomalaista joogia, Mandia. Tiesin, että Edinburghissakin oli
sahaja-joogeja. Otin heihin yhteyttä ja kyselin, voinko osallistua heidän
meditaatiotilaisuuteensa. Menin herttaisen pariskunnan luokse, meditoimme ja
juttelimme. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa joogien seurassa ihan vain itsenäni
ilman että tekemisiäni ja valintojani arvostellaan. Briteissä tapaamani joogit
tuntuivat sydämellisiltä, eikä kukaan tuominnut sitä, että seurustelen
ei-joogin kanssa.
Suomessa menin jälleen ashramiin. Kerroin Reidarille
terveisiä Skotlannissa tapaamaltani pariskunnalta. Reidar murahti jotakin ja
poistui paikalta. Hän ilmeisesti paheksui minun matkaani Skotlantiin. Myöhemmin
kuulin, että sahaja-joogit eivät saa matkustaa ulkomaille ilman että kysyvät
liideriltä lupaa. En ollut tiennyt tällaisesta säännöstä. Oliko se syynä
Reidarin tylyyn käytökseen vai oliko hän edelleen vihainen avioerostani ja
seurustelustani?
Niihin aikoihin mediassa oli alettu puhua parisuhteen
rekisteröinnistä. Joogit kiihkoilivat homoliittoja vastaan. Joku kommentoi,
että kohta aletaan mennä naimisiin eläintenkin kanssa. Missä oli se
avarakatseisuus, joka oli saanut minut alun perin liittymään Sahaja Yogaan? Olin
taas raivona ja ”kollektiivin vastaisissa” mielentiloissa.
Muutimme Petjan kanssa yhteen, remontoimme kotiamme.
Meditoin, kävin Sahaja Yoga -tilaisuuksissa, välillä olin pirteä, iloinen ja
toiveikas, välillä masennuin ja ahdistuin. Opiskelin, tein töitä. Elämä kulki
eteenpäin.
Päätin lähteä pujamatkalle pitkästä aikaa, nyt Portugaliin.
En voinut olla miettimättä, miksi kansainväliset pujat maksavat niin paljon.
Ihmettelin tätä ääneen yhdelle joogisiskolle, joka kertoi miettivänsä ihan
samaa. Meille oli aina sanottu, että Sahaja Yogalla ei tehdä rahaa ja että
raha-asiat ovat täysin avoimia, kirjanpidon voi kuka tahansa tarkistaa.
Joogisisko oli pyytänyt Reidarilta kirjanpitoa nähtäväksi, mutta ei ollut
saanut. Reidar oli vain sanonut, että henkisesti kehittynyt ihminen ei pyydä
sellaista.
Pujamatka oli raskas. Lähdin matkaan Iinan, minua muutamaa
vuotta nuoremman joogin kanssa. Lentokentällä tapasimme yllättäen Leilan. En
tiennyt, että Leilakin oli tulossa matkalle. Leila sairasti skitsofreniaa.
Epäilin, että hän oli Sahaja Yogan myötä jättänyt lääkityksen pois. Nyt hän oli
aggressiivinen ja töykeä minua ja Iinaa kohtaan. Hän lähti Lissabonin
lentokentältä omille teilleen, emmekä nähneet häntä kuin vasta pujapaikalla
jossain kaukana Portugalin maaseudulla.
Iina ei ollut käynyt kansainvälisissä pujissa. Hän ihmetteli
majoituksen tasoa, vessoja ja sitä, että joku vain otti hänen antamansa rahat
ilman mitään kuittia ja kirjanpitoa. Itse olin tottunut tällaiseen.
Tapasin
pari tuttua Hyderabadista. Yksi tyttö, jonka kanssa olin ollut paljon
tekemisissä, käänsi aina inhoten kasvonsa pois minut nähdessään. Ihmettelin,
kun toinen, minulle vähän tuntemattomampi mies tuli juttelemaan kanssani ihan
normaalisti. Eikö hän ollut kuullut erostani? Tai ehkä oikeasti hän kuului
siihen joukkoon, joka ei katsonut asiakseen tuomita ketään.
Minua kuitenkin ahdisti. En kokenut sitä sielun ja sydämen
yhteyttä, jota olin kokenut vielä pari vuotta aikaisemmin kansainvälisissä
Sahaja Yoga -tapaamisissa. Kaikki näytti jotenkin surulliselta ja vieraalta. Jotkut
sahaja-joogit esittivät kirjoittamansa näytelmän, jossa pilkattiin muiden
uskontojen edustajia, mm. pappia, joka joutuu työttömäksi Sahaja Yogan
leviämisen myötä. Shri Mataji puhui pujapuheessaan siitä, kuinka meidän on
tehtävä enemmän töitä Sahaja Yogan eteen, uskottava ja luotettava enemmän.
Aina vain enemmän ja enemmän. Mikään ei ikinä riittänyt.
Istuin pujassa Lontoosta tulleen Mandin vieressä. Mandi
kehotti minua menemään lavalle pesemään Shri Matajin jalkoja. Sanoin, että en
voi mennä, se työhän on varattu naisille, jotka eivät ole naimisissa. ”Ethän sä
ole naimisissa!” Mandi sanoi. Niin, teknisestihän en ollut. Olin eronnut
Shrinivasista, mutta en ollut vielä naimisissa Petjankaan kanssa. En tosin
tiennyt, voiko eronnut ja seurusteleva mennä pesemään Shri Matajin jalkoja. Mandi
tyrkki minua kuitenkin liikkeelle ja sanoi, että siellä on muitakin eronneita.
Menin lopulta lavalle ja pesin muitten naisten kanssa Shri Matajin jalat.
Lopuksi veimme vielä Mandin kanssa lahjan Shri Matajille.
Päätin pujan jälkeen, etten saisi olla niin ahdistunut.
Minun pitäisi kerta kaikkiaan juuria ahdistus sielustani pois, oltava tiukka
itselleni, yritettävä.
Pujan jälkeen Leila sekoili. Hän sai raivokohtauksen,
heitteli tavaroitaan ja ilmoitti lähtevänsä Sahaja Yogasta ja palavansa
helvetissä. Yksi ranskalainen joogi koetti rauhoitella Leilaa, puhui pitkään
hänen kanssaan ja juoksi vielä perään, kun Leila lähti omille teilleen. Olin
vaikuttunut ranskalaisen myötätunnosta ja huolehtivaisuudesta. Hän sanoi, että
näitten ihmisten kanssa pitää olla varovainen sanoissaan, etteivät he ala
ajatella, ettei heistä välitetä ollenkaan. Kaiken takana heidän henkensä on
kuitenkin puhdas.
Suomessa juttelin Reidarin kanssa pujasta. Olin huolissani Leilasta. Reidar kommentoi
Leilan sekoilua, että se on ikävää, koska hän saa sitten kuulla juttuja.
Ihmisille tulee ehdollistumia, että Suomi aiheuttaa ongelmia. Leilan tilannetta
hän kuvaili siten, että kuolleet henget haluavat tulla Sahaja Yogaan ja että
Leila on riivattu. Olisi suuri voitto Sahaja Yogalle, jos Leila tulisi kuntoon.
Entä Leila itse, mietin. Missä oli se lämpö ja myötätunto, jonka olin
Reidarissa joskus aistinut?
Kuultuaan, että olin ollut pesemässä Shri Matajin jalkoja,
Reidar kommentoi, että en olisi saanut mennä. ”Jalkoja saavat pestä vain
neitsyet.”
Elin ristiriitaisissa tunnelmissa. Petjan myötä minulla oli
yhä enemmän ja enemmän Sahaja Yogan ulkopuolista elämää. Sahaja Yoga
-yhteisömme oli kuitenkin perheeni ja kotini. Olisin halunnut olla hyvä ja
kunnollinen joogi, eikä hyvä ja kunnollinen joogi seurustellut ei-joogin
kanssa. Hyvä ja kunnollinen joogi ei ylipäänsä seurustellut kenenkään kanssa
vaan meni naimisiin. Olisimme Petjan kanssa menneetkin pian naimisiin, mutta
virallisen avioeron saaminen Shrinivasista kesti. Onneksi joogit suostuivat
kuljettamaan käräjäoikeuden papereita Suomen ja Intian välillä pujamatkoilla käydessään.
Yritin olla reipas, mutta voin usein huonosti. Yhteisömme
tuntui kuristavalta. Kielto puhua asioistani läheisimmille ystävilleni oli
rikkonut minua syvemmin kuin olin arvannutkaan. Minua ihmetytti ilmapiiri, jossa
puhumista piti niin hirveästi kontrolloida. Olin aikoinani pitänyt kovasti
naistenilloista, joita vietimme välillä joogisiskojen kanssa. Tykkäsin viettää
aikaa naisporukassa, kun tilaisuuksissa ei ollut ketään miestä määräilemässä ja
johtamassa. Naisteniltojen rento tunnelma oli kuitenkin lakannut kuin seinään yhden kerran jälkeen. Reidarin vaimo oli tullut paikalle kertomaan
miehensä terveiset. Reidar oli käskenyt, että naistenilloissa saisi meditoida,
vaihtaa värähtelyjä ja keskustella siitä, miten parhaiten levittäisimme Sahaja
Yogaa. Muista aiheista, kuten henkilökohtaisista jutuista ei keskusteltaisi.
En juuri puhunut omista asioistani, mutta olimme muutaman
joogin kanssa jutelleet lasten lähettämisestä Rooman ashramiin. Meistä tuntui
pahalta, kun pieniä lapsia lähetettiin toiselle puolelle Eurooppaa moneksi
kuukaudeksi. Nuorin lapsista ei ollut täyttänyt kolmeakaan. Puhuimme
peloistamme ja yritimme ymmärtää asiaa. Saimme tiukat moitteet. Ei pitäisi
puhua. Minua kuristi. Miksi asioitten pohtiminen ja omien tunteiden ilmaiseminen
oli niin uhkaavaa?
Yhtenä päivänä Reidar soitti minulle ja kertoi uudesta
kampanjastaan. Kaikki seurustelevat joogit joko menisivät naimisiin tai heidät
heitettäisiin ulos Sahaja Yogasta. Maailmanliideri Guido oli jo heittänyt
porukkaa ulos Italiassa, ja sama tapahtuisi nyt Suomessa. Minä en voinut mennä
naimisiin, koska avioeroni Shrinivasista ei ollut vielä astunut voimaan. Reidar ymmärsi
tilanteeni, mutta varoitti minua, että mitä tahansa saattaa tapahtua ja minun
on parasta mennä pian naimisiin. En ollut hänen mukaansa hyvää
mainosta Sahaja Yogalle. Meidän sahaja-joogien piti olla esimerkkinä muulle
yhteiskunnalle, eikä avoliitossa eläminen ollut esimerkillistä. Kolme joogia
heitettiin ulos. Keskenään seurusteleva pari tosin erosi pian, ja toinen
osapuoli palasi takaisin.
Päätin lähteä itse ulos. En tietenkään Sahaja Yogasta, vaan
joogiyhteisöstä. Meditoisin yksin kotona ja tulisin takaisin vasta sitten, kun
olen mennyt naimisiin. Ajattelin, että
tauko yhteisöstä tekisi minulle muutenkin hyvää. En enää nähnyt asioita
kirkkaasti, olin ikään kuin kadottanut yhteyden siihen, mitä varten alun perin
olin Sahaja Yogaan tullut.
***
Ehdin olla ulkona yli puoli vuotta ennen kuin menimme Petjan
kanssa naimisiin. Tuon puolen vuoden aikana olin saanut entisestään etäisyyttä
Sahaja Yogaan. Epäilykseni liikettä ja Shri Matajia kohtaan olivat kasvaneet. Tunsin niistä kuitenkin syyllisyyttä. Elämääni oli astunut vahvasti vanha ystävä,
jonka kanssa ystävyys oli Sahaja Yogan myötä loppunut. Hän kertoi, että minusta
oli aikoinaan tullut kuin saippuapala, johon ei saanut enää mitään otetta. Nyt
rakensimme ystävyytemme uudestaan, ja siitä tuli minulle hyvin tärkeä. Kohtasin
ystäväni nyt samalta tasolta, ihan tavallisena rikkinäisenä ihmisenä, en
valaistuneena joogina.
Kun pitkästä aikaa menin taas ashramiin meditoimaan,
ihmettelin ihmisten synkkiä ja tiukkoja ilmeitä. Kävin joogatilaisuuksissa,
mutta en tavoittanut samaa intoa, jota olin joskus kokenut. Yhden pujan jälkeen
kuljin ashramista kotiin ja bussia odottaessani minun oli myönnettävä: joogit
tuntuivat ihan hulluilta. Koko touhu tuntui sairaalta. Olin istunut keittiön
pöydän ääressä ja kuunnellut puheita siitä, kuinka Ilmestyskirjan ennustukset
ovat kaikki käyneet toteen ja Shri Mataji ottaa Kalkin muodon vuonna 2000.
Tätäkö tämä oli? En enää uskonut. Yritin selittää epäilyni ja epäuskoni egon
hyökkäyksillä ja omilla negatiivisuuksillani. Tuntui kuin minussa asuisi kaksi
minää. Toinen oli se vanha minä, jonka kanssa olin kulkenut koko ikäni, joka
ajatteli itsenäisesti, esitti kritiikkiä. Toinen taas kertoi asiat Sahaja Yogan
näkökulmasta. Nämä minät olivat ajautuneet pahanlaatuiseen konfliktiin
keskenään. Tiedostin selvästi, että jos jatkaisin kummankin kanssa, sekoaisin.
En kestäisi jatkuvaa ristiriitaa. Minun pitäisi valita jompikumpi.
Päätin valita oman vanhan minäni. Valitsin itseni, vaikka valinta
todennäköisesti merkitsisi sitä, että menettäisin yhteisöni, ystäväni ja
kaiken, mikä oli ollut minulle tärkeintä. Jopa Jumalan.
Sahaja Yoga -minä ei kyllä noin vain kadonnut. Sekin eli
sisälläni, kuiski korviini pelkojaan ja asenteitaan. Heiluin pitkään kahden
vaiheilla ja harkitsin takaisin menemistä. En kuitenkaan enää tukahduttanut
epäilyksiäni, vaan halusin ottaa itse selvää asioista. Kävin vierailulla
entisen sahaja-joogin luona, joka kertoi lähteneensä pois, koska oli pettynyt
Sahaja Yogassa vallitsevaan tuomitsemiseen, negatiivisuuksien ajatteluun ja
pelkoon. Oli helpottavaa huomata, että Sahaja Yogaa saattoi tarkastella myös
tästä näkökulmasta: entisenä jäsenenä ja kriittisesti.
Opiskelukaveri, jonka kanssa olin viettänyt paljon aikaa
niin yliopistolla kuin sen ulkopuolellakin, kommentoi, että minun Sahaja Yoga
-uskonnollisuuteni on niin tervettä ja tasapainoista. En ollut uskoa korviani.
Olin ilmeisesti osannut vetää tasapainoisen joogin roolini todella hyvin,
peittänyt ahdistukseni ja sisäisen ristiriitani loistavasti.
***
Näistä tapahtumista on yli 15 vuotta aikaa. Kun katselen nyt
näitä vuosia Sahaja Yogasta lähtemiseni jälkeen, näen paljon surua ja
ahdistusta, mutta lopulta myös paljon iloa ja vapautta.
Menetin aikoinani yhteisöni ja ystäväni, hengellisen
perheeni. Menetin myös läheisen suhteen omaan pikkuveljeeni. Kokemukseni olivat
piirtäneet mieleni pohjalle käsityksen, että olen viallinen ja jollakin tavalla
vaaraksi muille. Minun oli vaikeaa puhua asioistani avoimesti. Epäilin, että
minua inhotaan, jos erehdyn kertomaan itsestäni liikoja, esitän omat
mielipiteeni tai ylipäänsä koen ja havainnoin asiat omalla tavallani. Pelkäsin
myös negatiivisuuksia ja monia ihmisiä, joitten kautta negatiivisuudet voisivat
hyökätä kimppuuni. Pelkäsin, että Jumala on hylännyt minut.
Luottamukseni oli mennyt. Epäilin helposti, että
viattomankin rentoutus- tai muun tekniikan takana saattaa piillä jokin hämärä
ryhmä, joka vähitellen johtaa jäsenensä jonkun kummallisen ideologian orjiksi.
Olin oppinut epäilemään ja tukahduttamaan omat ajatukseni ja
tunteeni ja tämän myötä kadottanut yhteyden itseeni. Tuntui, että elän jonkun
muun elämää.
Ahdistukseen, masennukseen ja vieraudentunteeseen auttoi lopulta
asioitten ja tunteitteni hyväksyminen ja kohtaaminen, psykoterapia ja
avautuminen muille ihmisille.
Myös meditaatio auttoi.
Harjoitan meditaatiota edelleenkin, päivittäin.
Meditaatiossa kokemani yhteys kaikkeuteen on se pohja, jolta elämääni elän.
Rankkoina aikoinani Sahaja Yogassa olin paennut meditaatioon. Kun elämä
ympärillä tuntui karmealta, oli helpottavaa päästä lepäämään sisäiseen rauhaan
ja hiljaisuuteen. Käytin meditaatiota myös tuhotakseni omia ajatuksiani,
epäilyjäni, tunteitani ja ongelmiani. Meditaatiossa muovasin itseäni
instrumentiksi gurulle, josta en kuitenkaan koskaan voinut olla ihan täysin
varma, oliko hän oikeasti Jumala vai sittenkin vain megalomaanisella
egotripillä.
En enää käytä meditaatiota paetakseni elämäni olosuhteita.
En käytä sitä tukahduttaakseni, väistääkseni tai tuhotakseni jotakin itsessäni.
En käytä sitä kyetäkseni sopeutumaan jonkun minulle asettamiin vaatimuksiin.
Meditoin, jotta voisin elää paremmin yhteydessä syvimpään itseeni, eheänä ja
hyväksyen. Olen tärkeä itselleni. Minulla ei ole lopulta muuta annettavaa
muillekaan tai maailmalle kuin oma itseni. Samalla tajuan oman pienuuteni
valtavassa maailmankaikkeudessa.
Petjan kanssa erosimme 12 vuoden yhdessäolon jälkeen. Oliko
suhde epäonnistunut? Ei. Silloisilla eväillämme suhde oli paras mahdollinen.
Vasta myöhemmin opin avaamaan sydäntäni paremmin rakkaudelle ja hyväksyin myös oman
seksuaalisuuteni. Nykyinen elämänkumppanini on nainen.
Janne Villa kirjoittaa teoksessaan Hengellinen väkivalta seuraavasti: ”Mitä vahvemmin yhteisö
suojautuu oman totuutensa sisään, sitä herkemmin ihminen kadottaa siinä itsensä
ja nujertuu.”
Sahaja Yoga tarjosi puitteet, joiden sisällä oli helppo
nujertua. Itse kävin pohjalla itseni kadottamisen suossa. Olen aina ollut erityisen
herkkä, ja asiat vaikuttavat minuun syvällisesti. Otin Sahaja Yogan hyvin
vakavasti. Halusin ja yritin kovasti. Annoin jonkun toisen tietää paremmin omaa
elämääni ja sisintäni koskevat asiat. En ollut immuuni pelottelulle ja
syyllistämiselle. Olen Sahaja Yogan jälkeenkin ollut kadottamaisillani itseni
joissakin elämäntilanteissa ja tiedän, että tässä asiassa minulla on ollut
paljon opittavaa.
Jos en olisi liittynyt Sahaja Yogaan, olisin todennäköisesti
mennyt johonkin toiseen uskonnolliseen liikkeeseen ja luultavasti kadottanut
itseni jollakin toisella tavalla.
En silti puolustele Sahaja Yogaa ja puitteita, jotka siellä
vallitsivat. Yhteisössä on selkeästi syyllistytty hengelliseen väkivaltaan,
monen kohdalla. Niin kauan kuin sahaja-joogit uskovat olevansa aivan eri
tasolla muun ihmiskunnan kanssa eivätkä voi käydä avointa, rehellistä
keskustelua ulkopuolisten kanssa, puitteet, jotka mahdollistavat väkivallan,
ovat ja pysyvät.
Tietenkin ymmärrän, miksi sahaja-joogit vaikenevat niin
paljosta. Ilman värähtelyjen tuntemista ja uskoa Shri Matajin jumaluuteen
Sahaja Yoga saattaa vaikuttaa melko mielipuoliselta kultilta. Harva haluaa
leimautua mielipuolisen kultin jäseneksi.
Mahdollisia uusia jäseniä pitää myös suojella totuudelta,
jotta he löytäisivät totuuden.
Avoimuus voi olla myös uhka omalle uskolle. Ulkopuolisten
tuomat kriittiset näkökulmat voivat herättää tarkastelemaan asioita uudella
tavalla tai paljastaa, kuinka ahtaissa raameissa itse ehkä elää. Kriittisten
äänien kuunteleminen saattaa voimistaa sitä pientä osaa itsestä, joka edelleen epäilee
ja kyseenalaistaa.
Entä sitten ne asiat, joihin Sahaja Yoga perustuu? Miten
itse selitän värähtelyt? Värähtelyt ovat tietenkin hieno juttu. Uskon kyllä,
että Shri Matajilla ja sahaja-joogeilla on kykyä herättää, tuntea ja käyttää
värähtelyjä. Sahaja Yogalla ei kuitenkaan ole värähtelyihin monopolia. Ne
vaikuttavat muuallakin, ja muutkin ihmiset käyttävät, herättävät ja tuntevat
niitä. Värähtelyt ovat myös eri asia kuin niiden ympärille kasattu suuri määrä
tulkintaa ja ideologiaa, rituaaleja ja uskomuksia.
Itselleni ovat toisenlaiset asiat merkityksellisiä
hengellisellä tielläni. Sellaiset, jotka koskettavat, avaavat sielua ja sydäntä,
saavat luottamaan, kohtaamaan. Vaikka tuntisin värähtelyt kuinka hyvin, mitä
hyötyä siitä olisi, jos vain nostaisin itseni muitten yläpuolelle? Vaikka
tietäisin toisten chakrojen tilan, mitä hyötyä tästä olisi, jos en osaisi
suhtautua muihin myötätuntoisesti? Mitä hyötyä kaikesta olisi, jos se vain
erottaisi minut muista?
En enää tunne Jumalan hylänneen minut. Jumala on vahvasti
minun puolellani. Hän on myös kaikkien muittenkin puolella. Hän on joka ainoan
sahaja-joogin puolella. Hän oli minun puolellani, kun intialaisvaimona suunnittelin
epätoivoissani itsemurhaa, hän oli Shrinivasin puolella, joka joutui naimisiin
hankalan länsimaisen naisen kanssa, hän oli Mummyn puolella, joka kammosi
homoja. Hän oli Reidarin puolella, joka oli joutunut johtajan rooliin ja
kohtasi ihmiset roolinsa kautta ilman mahdollisuutta myötätunnon ja ymmärryksen
harjoittamiseen. Hän oli kaikkien niiden puolella, jotka kärsivät hiljaa ja
kaikkien niiden puolella, jotka nujersivat ja tuomitsivat toisia. Hän oli Shri
Matajin puolella, joka oli vakuuttunut omasta jumalallisesta tehtävästään. Hän
oli kaikkien niiden gurujen puolella, joille lauloimme tuhomantroja.
Kirjoitan tätä Tampereella, nykyisessä kotikaupungissani.
Kävin jokin aika sitten kahvilla ystävän kanssa, johon tutustuin Sahaja Yogassa
kauan, kauan sitten. Muistin erään aurinkoisen päivän parikymmentä vuotta
sitten, kun kävelimme Tampereen katuja, ystäväni, minä ja Elma. Elma kuoli
myöhemmin aivosyöpään, mutta silloin hän oli kovasti hengissä. Muistan Elman
tuikkivat silmät, kun hän sanoi: ”Ajatella, kaikki uskovat eri lailla, mutta
sitten kun kaikki kuolevat, niin Jumala tulee ja sanoo, että te olitte kaikki
oikeassa.”
Ehkä noissa sanoissa kiteytyi jotakin olennaista. Loppujen
lopuksi olemme oikeassa, aivan kaikki.
Kiitos todella hyvästä kirjoituksesta! Parasta jatkoa sinulle!
VastaaPoistaHarlon
Uskonyhteisöjen armottomuus on vastoin Jumalallista armoa.Armosta meidät on pelastettu ei tekojen kautta.Oli kysymys Sahaja Yogasta,Jehovan todistajista,Lestadiolaisista,Adventisteista tai vaikkapa totemipaaluun uskovien teoista,ei ne vie meitä pelastukseen vaan yksin Jumalan armo.Kiitos Jumalalle.
VastaaPoistaKiitos kokemustesi jakamisesta, ja toivon sulle kaikkea hyvää :)
VastaaPoistaSuuri kiitos kun jaoit tarinasi. Ehdin jo laittaa UUT:n sivuille kiitosta sinulle! Tästä tarinasta oli niin paljon apua. KIITOS!!! Kaikkea hyvää!
VastaaPoistaKiitos kiitos kiitos tämän jakamisesta. Näen tarinassasi kovin paljon samaa kuin minussa on ja olin jo menossa paikalliseen sahaja yoga-meditaatiotilaisuuteen, kunnes luin artikkelisti UUT:stä ja aloin tutkia asiaa tarkemmin. Pelastit minut paljolta :)
VastaaPoistaKiitos tästä kirjoituksestasi Lumi! Nyt päällimäisenä on vain kyyneleet, itse olin samaan aikaan Sahaja Joogassa ja tunsin Elman ja kävin hänen luonaan ennen kuin kuoli myöhemmin aivosyöpään. Niin minäkin muistan hänen tuikkivat silmät. Muistan ja koin oman elämäni samalla kun kerroit omaasi. Siinä on paljon tuttua ja syvällisiä pohdintoja. Kyllä siitä on jo pitkä aika niin se aika rientää. KIITOS!
VastaaPoistaKiitos hienosta ja tarkkanäköisestä kirjoituksesta! Itse olin pitkään mukana jooga- ja tantrakoulu Nathalla, ja tunnistan tästä kirjoituksesta erittäin paljon samankaltaisuuksia heidän toimintansa kanssa.
VastaaPoistaKiitos paljon! Olin jo menossa tutustumaan. Toivottavasti tämä tavoittaa muitakin. Hyvää jatkoa sinulle ja kaikille!
VastaaPoistaKiitos paljon tästä voimakkaasta kirjoituksesta! Olipahan tarina, ei pystynyt lopettamaan lukemasta ennen viimeisiä sanoja. Hienoa että olet löytänyt todellisen itsesi, ja monista vaiheista olet viisastunut ja voimalliseksi noussut. Voi hyvin, kiitos tästä!
VastaaPoistaKiitos kirjoituksesta, olisi kiva tietää, mitä sinulle nykyään kuuluu.
VastaaPoistaHei! Kiitos kommentistasi (ja kiitos myös edellisille kommentoijille!!!). Kun avasin blogin, ajatuksena oli kirjoitella tänne vähän väliä jotakin. Toisin kävi. Olen laiminlyönyt blogia täysin. Ehkäpä ryhdistäydyn ja kirjoitan kokonaan uuden blogistekstin aiheesta "mitä kuuluu ja miksi en kirjoita tänne koskaan mitään". :-)
PoistaMoi Lumi! Kun luin sun kirjoituksen se herätti tällaisia ajatuksia, jotka julkaisin omana blogipostauksenani. Hauskaa syksyä, toivottavasti törmätään pian.
VastaaPoistahttp://kiureli.blogspot.fi/2017/09/mietteita-sahaja-yogaa-koskevasta.html
Tähän vastaus ihan omana tekstinään: http://lumiversum.blogspot.fi/2017/09/veljeni-sahaja-joogi.html
Poista